Politiikkaan hurahtaneella ihmisellä on edessään unelmien aika, kun eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa ja europarlamenttivaalit järjestetään toukokuussa.
Itse vaalipäivät ovat kuin toinen joulu, mikä tarkoittaa äänestämisen lisäksi vaalikahveilla käyntiä ja vaalivalvojaisista otetaan ilman muuta kaikki irti. Nyt jo suunnitellaan illan ruokalistaa.
Parasta tässä touhussa kuitenkin ovat vaalikoneet ja vaaliväittelyt. Niihin tämän sortin ihminen ei kyllästy koskaan. Käyn läpi kaikki mahdolliset vaalikoneet, joiden tulokset eivät tosin vaikuta vaalikäyttäytymiseen. Se vain on harrastus siinä kuin joillekin lentopallo tai elokuvissa käynti.
Luin Petri Karjalaisen vuonna 2017 tekemän jutun Koillismaan kansanedustajista ja heidän eduskuntakauden puolivälin tilinpäätöksestään. Siinä Ulla Parviainen kertoi, että eduskunnan kyselytunti on hänelle viikon tympein työtunti. Minulle tavalliselle veronmaksajalle se on puolestaan lähes viikon kohokohta, joka melkein jo oikeuttaa koko Ylen olemassaolon.
Vaalitentit ja niiden loistavat vetäjät ovat piste iin päälle. Mahtaako tänä vuonna käydä niin, että MTV ottaa vaalitenteissä selkävoiton Ylestä? Vaalitenttien veteraanitoimittaja Jan Andersson siirtyi näet Ylen palveluksesta Maikkarille. Hän on vakuuttanut julkisuudessa, että tulee edelleen jankkaamaan ja vaatimaan vastauksia.
Eduskuntavaalit tulevat olemaan mielenkiintoiset, koska perinteiset puolueet ovat saaneet haastajia, eivätkä ihmiset ole menneisiin vuosikymmeniin verrattuna sitoutuneita enää yhteen puolueeseen. Väitän, että nyt tullaan näkemään mielenkiintoista liikehdintää puolueiden kannatusluvuissa.
Vaalit edustavat demokratiaa, joka ei kaikissa maissa ole itsestäänselvyys. Demokratialla on kuitenkin myös huonot puolensa.
Euroopan komission puheenjohtaja Jean Claude Juncker on todennut, että poliitikot tietävät kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta he eivät tiedä, miten tulisivat uudelleenvalituiksi, jos tekisivät mitä pitää.
Tähän kiteytyy edustuksellisen demokratian pääongelma: poliitikot joutuvat miettimään ihan liikaa sitä, millaisia vaikutuksia heidän tekemillään päätöksillä on lyhyellä tähtäimellä.
Osittain tämä johtuu oppositiosta, jonka tehtävänä on arvostella aina ja joka paikassa hallitusta sen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Jos ei muuta arvosteltavaa löydy, on ainakin todettava, että väärin sammutettu.
Mutta kansa ei ole kuitenkaan tyhmää. Kyllä se ymmärtää, että jos rahaa ei ole, niin sitten sitä ei ole. Tästä todisteena kuuluisien kirstunvartijoiden kansansuosio. Sekä Mauno Koivisto että Sauli Niinistö ovat olleet nihkeitä yhteisten rahojen käyttäjiä, mutta silti he kumpikin nousivat presidenteiksi ja ovat nauttineet suurta kansansuosiota.
No, nyt nautitaan. Käydään vaalitoreilla, katsotaan vaaliväittelyitä, vietetään aikaa vaalikoneilla ja sitten käydään äänestämässä. Toivoa sopii, että nukkuvien puolue ei jäisi tällä kertaa Suomen suurimmaksi puolueeksi.