Aina joskus tuntuu, että kesä on vuoden kiireisintä aikaa. Ihmiset ovat lomalla, mutta stressi rehottaa, kun rajalliseen aikaan pitää mahduttaa mahdollisimman paljon. Vai pitääkö? Sitä ehkä on hyvä miettiä itse kenenkin.
Tuntuu nurinkuriselta kuunnella ihmisten kesäsuunnitelmia, kun joka viikonlopulle on jotain ja käytävien kohteiden lista vain pitenee. Sitäkö se lomailu on, paikasta toiseen juoksemista? Toki ihmiset ovat erilaisia. Toiset suunnittelevat aikataulunsa ja menonsa puoli vuotta etukäteen ja spontaaneille kutsuille tai suunnitelmien muutoksille on huonosti tilaa. Toiset eivät vielä tiistaina tiedä, mitä saman viikon perjantaina tekevät.
Tunnen ihmisiä molemmista ääripäistä. Ylisuunnitelmallisten ihmisten kanssa turhauttaa, kun tuntuu, että yhden videopuhelun mahduttamiseksi aikatauluun pitää ensin tekstiviestitse sopia aika puhelulle, jossa sitten sovitaan aika varsinaiseen videopuheluun. Sopivan ajan saadakseen pitää olla liikkeellä vähintään pari viikkoa etuajassa. Jos yhteyden haluaa heti, pitää tekstiviestiin kirjoittaa MAYDAY MAYDAY S.O.S. Olen oppinut olemaan huutamatta sutta turhaan.
Toisen ääripään kanssa taas tuntuu, että olen itse se ylisuunnitelmallinen, kun haluaisin edes alustavasti tietää suunnittelenko asioita vain omasta näkökulmasta vai pitääkö huomioida useamman ihmisen tarpeet. Tai lähdetäänkö nyt vai heti vaiko vasta parin päivän päästä.
Tasapainon löytäminen on välillä haastavaa. Olen sitä tyyppiä, joka kirjoittaa listoja listoista, jotka haluaa kirjoittaa. Usein kaoottiselta tuntuneessa ympäristössä kasvaneelle listojen kirjoittaminen auttaa hahmottamaan tilanteita ja antaa tunteen, että tilanne on jollain tapaa hallinnassa. Elämä kyllä muistuttaa välillä melko rajustikin, että vaikka kuinka haluaisin, kaikkea ei voi hallita. Niissä tilanteissa teen yleensä asennetarkastuksen ja kirjoitan lisää listoja.
Pääsen tuskin koskaan eroon tavastani kirjoittaa listoja, enkä haluakaan päästä. Välillä on kuitenkin hyvä muistaa sanoa kyllä, kun vastaan tulee ehdotus, joka ei löydy listoiltani. Viimeksi lähdin mukaan kesäteatterireissulle Taivalkoskelle työkavereideni kanssa, ja ilta oli hauskin hetkeen. Taivalkosken teatterin Päätalo-näytelmä hotelli Herkon katetulla lavalla oli loistava, yksi tämän kesän ehdoton valopilkku.
Jos olisin seurannut alkuperäistä suunnitelmaani, olisin jäänyt paljosta paitsi. Näytelmä oli puhutteleva ja herätti ajattelemaan elämää. Näyttelijäsuoritukset kirvoittivat katsojista monenlaisia tunteita. Lisäksi sain tutustua työkavereihini lisää ja nähdä Taivalkoskelta muutakin kuin Teboilin ja bussiaseman. Paluumatkalla näin kauneimman auringonlaskun pitkään aikaan. Normaali nukkumaanmenoaika ylittyi parilla tunnilla ja aamulla väsytti, mutta ei kaduttanut.
Taas kerran voi todeta, että parhaat hetket ja muistot muodostuvat juuri silloin, kun poikkeaa valmiilta polulta.