Huonokuuloisena ja kuulolaitteet omaavana ihmisenä julkisilla paikoilla oleminen ja sosiaalinen kanssakäyminen on hieman haasteellista. Julkisilla paikoilla on huomattavasti enemmän hälyä ja uusien ihmisten kanssa saa jatkuvasti selventää miksi ei kuule. Se ei ole minulle ongelma, sillä olen asian kanssa sinut, mutta se on hyvin väsyttävää.
Monesti raskaan päivän päätyttyä tullessani kotiin suljen kuulolaitteet ja hiljaisuus rauhoittaa mieleni. Se on joka kerta yhtä ihana tunne. Ei mitään ääniä. Ainoastaan omat ajatukset.
Yleensä painaudun lämpimän peiton alle lukemaan mielenkiintoista kirjaa kahvikupposen kera. Silloin avautuu toisenlainen maailma, kun luen vain mielessäsi tekstiä enkä kuule mitään. Joskus suljen kuulolaitteet, koska yksinkertaisesti en halua kuulla mitään.
Sanoisin olevani introvertti. Ei sillä, etten tykkäisi olla ihmisten kanssa. Pidän mielenkiintoisista keskusteluista ja ihmisistä, mutta pidemmän päälle se syö energiaani, sillä kuuleminen on raskasta. En jaksa jatkuvasti olla kysymässä, että mitä ja voitko toistaa vielä kymmenennen kerran. Se on turhauttavaa henkilöstä, joka jatkuvasti toistaa, mutta vielä turhauttavampaa minulle itselleni, koska haluaisin edetä keskustelussa.
Joskus tuntuu pahalta, kun olen kysynyt monta kertaa mitä ja sitten sanotaan, että ei mitään ja asia jää puolitiehen. Pidän hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Uskon, että se on vain lisääntynyt kuuloni huononnuttua.
Rakastan tappaa aikaa kirjastossa, koska se on valehtelematta ainoa paikka, missä oikeasti on rauhallista ja hiljaista. Se on melkeinpä samanlainen maailma kuin silloin kun otan kuulolaitteet pois.
Kirjasto on myös lempipaikkani sen takia, että rakastan kirjojen lukemista ja kirjallisuutta.
Hyvin tärkeää on, että minulla on keskustelukumppaniin katsekontakti ja näen huulion. Muuten keskustelulle ei ole mitään edellytyksiä.
Tykkään yleensä jutella kahden kesken. Silloin pystyn keskittymään yhteen ihmiseen ja myöskin kuulen paremmin. Totta kai tykkään jutella myös ryhmässä, mutta silloin ihmisillä helposti unohtuu yksi kerrallaan puhuminen ja keskustelu on myöskin nopeampaa. Näissä tilanteissa yleensä olen vain hiljaa ja yritän kuulla kaiken.
Syksyllä saan sisäkorvaistutteen. Uskon, että sen myötä elämänlaatuni ja ennen kaikkea sosiaalinen kanssakäyminen paranevat paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kuulen ”normaalisti”. Olen edelleen huonokuuloinen ja se on osa identiteettiäni.
En kuitenkaan halua tehdä siitä numeroa. Olen aivan samanlainen kuin moni muukin.
Sisäkorvaistutteella edessä on pitkä kuntoutus, jonka takia haluan opiskella viittomakielen. Viittomakielen osaamisesta voi olla myös hyötyä sosiaalisissa suhteissa.
Kirjoittaja on Koillissanomissa Tutustu työelämään ja tienaa -jaksolla.