Mainosmaakari Elina Kettunen laski perjantain Markkinointi ja Mainonta -lehden täytteeksi kolumnin, päästeli tyhjiä sanoja, kuin vettä vaan, levitteli paperille sellaisia hassun hauskoja käännöksiä ja väännöksiä.
Kettunen kuvailee ihmislämpimästi kuinka, ”henkkoht heti kättelyssä henkistä painolastia kerääntyy esmes aina, kun soon taas maanantai ja palaveeros. Kun isossa kuvassa ja pitkällä tähtäimellä käydään lävitte kustannustehokkaasti kärkihankkeet, fasiliteetit ja implemennoinnit”.
Kettunen tahtoo sanoa, että hän ei pidä nykyajan herrain komentokielestä – ne sanat ovat hänelle tyhjiä.
Mutta eläpä hättäile, intän tässä, että nuo tyhjät eivät ole tyhjiä, vaan juuri ne ovat tähellisiä.
Kieli lie epäselvä, se kai on selvää? Se on liukasta kuin savolaisen veäntö tai paremminkin se on katsojan silmässä, se sanan merkitys. Se jää kuulijan vastuulle.
Kielessä oleminen ja sanan mukaan elämisessä on metkaa se, että kun jokin sana on jollekin kovin merkityksellinen ja merkitystä aivan täynnänsä, se ei näytä sille tyhjältä vaan kokonaan tähdelliseltä.
Tähdellinen sana saattaa olla kuin ylitsevuotava kyynel tai aamunkoi runossa. Eli tämä, mikä toisen silmään on tyhjää, ihan ilmeisesti onkin juuri toisen silmään kuin Koivu ja Tähti olivat noille sadun lapsille, joiden täytyi löytää alle koivun ja tähden.
Toisille tyhjät tähdet ovat vain mersun merkkejä, joutavia johtotähtiä, mutta tähtitieteilijälle tähdet voivat olla elämää suurempia: koko elämänkatsomuksen kiintopisteitä.
Toisille – sellaisille kauppaluontoisille, raha ja bisnes ovat henki, renki ja enkelit. Toinen toisen kaltaisensa tavatessaan, molemmat oitis ymmärtävät – ymmärtävät jo silmäkulmassa käyvästä väreestä, että mitä halu nyt on ja mikä on puute. Toisille taas, sellaisille villapaita- ja teeihmisille, sattaa olla vaikkapa luonto suurin kaikista, kosken pauhu ja se sen sellainen, juuri se, mikä toiselle ottaa pannuun ja on vain ininää, kuin litistettävän itikan, kun haluaisi vain nukkua raskaan päivätyön päätteeksi.
Mainosmaakari Kettunen otsikoi juttunsa julistamalla, ”Copywriterin tuskan parahduksia”. Otsikosta voi lukea monenmoista, ken tahtoo kepillä nostella.
Eikö siinä lue myös sellaista, että näiden tyhjien sanojen kanssa on touhuttava aikaamme? Ne ovat ajastamme tulleet, kuin paperille. Eikö vain näitä tyhjiä sanoja kännellen selviä myös se mitä itse aika on syönyt?
Ja emmekö muka ole kykeneviä vaihtamaan myös näkökulmaamme, sen toisen mukaan ja ymmärtämään jopa senkin, mikä aivan justiinsa näytti vain tyhjänaikaiselta? Emmekö me muka osaa asettua vaikka bisnesenkelten tai luontoäidin sanojen täyttäjiksi, vaikka vuorotellen ja näitä maailmoja makustellen?
Mielipidettä on täydennetty kielioppikorjauksella 31. heinäkuuta 2018 klo 9.54.
Kirjoitukseen innoittaneen Markkinointi- ja Mainonta -median tekstin voit lukea täältä .