Työ- ja elinkeinotoimisto hakee Kuusamon tammikuun pipolätkäturnaukseen neljää jääkiekkoilijaa. Ilmoituksen on jättänyt näkyvyyttä saadakseen ja huumorilla Marko Liikanen VillelanTunarit -joukkueesta. TE-toimiston virkailija soitti hänelle perään ja varmisti, että työpaikat ovat todellisia. TE-toimiston arvion mukaan nämä neljä viikonlopun pipohöntsääjää ovat todellisia palkkatyöpaikkoja, kun kerran palkkaa on luvattu maksaa.
Mediassa seurataan TE-toimistoihin ilmoitettujen työpaikkojen määriä. Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksessa komeilevat näin ollen nuokin vitsillä heitetyt kiekkoilijat.
Työtön! Siitä vain työpaikkaa hakemaan ja aktiivimallia näyttämään, jos vain on viisi vuotta työkokemusta, joka vaaditaan. Sitä ei mainita, pitääkö olla jääkiekkoilijan työkokemusta vai riittääkö joku muu.
Työvoiman hallinnointi ja normitus on saanut viime vuosina yhä kovempia muotoja. Nyt puuhataan aktiivimalli-kakkosta, joka velvoittaa työtä vaille jääneen ”hakemaan” työpaikkoja entistä kiivaammin.
”Vitsillä” työtä ei kuitenkaan saa hakea, sillä valvovan viranomaisen, eli TE-keskuksen tehtäväksi on tässä laitettu tarkkaileminen ja rankaiseminen. Ei ehkä kannata hakea jääkiekkoilijan vitsityöpaikkoja – jos ei satu olemaan ammattijääkiekkoilijan uraa viittä vuotta takana.
Muitakin ”epätyypillisiä” työpaikkoja päätyy TE-toimiston avoimiin työpaikkoihin ja ministeriön työllisyyskatsauksiin, joilla todistetaan jopa oikein työvoimapulaa.
Ongelma on vain se, että ainoastaan kirjailija Douglas Adamsin kuuluisaksi tekemä puhelinhygieenikon hyödytön ammatti puuttuu yhä venyvältä listalta. Sillä haetaan jo provisiopalkkaisia puhelinmyyntikonsultteja, tai muita konsulentteja ynnä muita ”yrittäjähenkisiä” ja niin edelleen. Työntekijää haetaan sellaisiin savotoihin, joista ei oikein palkkaakaan haluttaisi maksaa, mutta työtä haluttaisiin teettää sitäkin enemmän, tai ”tarjota”.
Työvoimalle kepin näyttämisen todellinen tarkoitus ei kuitenkaan ole siinä liturgiassa, mitä toistellaan ääneen, parfymoiduin sanakääntein.
Todellista tarkoitusta voi löytää sanojen alta, siitä mitä ei lausuta ääneen. Ihmisyhteisöt näet tutkitusti rakentuvat ääneen lausutun ”lain” tai ”sen miten pitäisi elää” lisäksi sille, mikä on ääneen lausumatonta. Sen kuitenkin jokainen ymmärtää niin kuin vitsin – ellei toivo tulevansa pudotetuksi idioottien naurunalaiseen kastiin. Kyse on siitä, mikä on virallisen liturgian alla, mutta ”minkä kaikki tietävät”.
Ääneenlausumaton on jotain mitä lapset ja imeväiset sanovat, kun näkevät että keisarilla ei ole vaatteita. Suomessa vallalla olevassa kylmässä työvoimapolitiikassa se on jotain minkä ainoastaan @filsdeproust, ”Proustin poika”, voi twiitata. Tuo nimimerkki on tietysti kokoomuksen kansanedustajan Juhana Vartiaisen, tuon kovan kuripolitiikan ensimmäisen äänen. Hän twitteröi, elokuun lopulla: ”aktivointitoimien, kurssien ja muiden idea on työttömyyttä alentava pelotevaikutus.”
Neljästä pipolätkä-työpaikasta kertova juttu löytyy tästä linkistä.