Tämän kevään eduskuntavaalien ehdokkaat kiertävät parhaillaan vaalikentillä tapaamassa ihmisiä ja pitämässä puheita. Ilmassa on tietyllä tavalla jännitystä ja odotusta niin äänestäjien kuin ehdokkaidenkin puolesta, kuka menee läpi ja kuka jää rannalle.
Asetelma vaaleihin lähtiessä on mielenkiintoinen siitä näkökulmasta, että Juha Sipilän (kesk.) johtaman, hiljattain siis kaatuneen hallituksen valmisteleman maakunta- ja sote-uudistuksen lakivalmistelun raukeamisen johdosta hallituksessa olleet puolueet lähtivät vaaleihin ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Puhuvatko poliitikot kansan kieltä? Tätä kysyttiin Koillissanomien jutussa (27.3. 2019 s.3). Kuusamossa järjestettyyn ikäihmisten vaalitilaisuuteen osallistuneista jotkut kommentoivat tulleensa pahalle tuulelle kun tilaisuudessa ehdokkaat olivat haukkuneet toisiaan. Yleisön joukosta eräs kommentoi, että eivätkö ehdokkaat ymmärrä, että vain yhteistyöllä tätä maata viedään eteenpäin.
Niinpä, itsekin olen sitä mieltä, että vaalitaistoon tarvitaan nöyryyttä ja yhteistyökäden ojentamista yli puoluerajojen. Suomen haasteet talouden vakauttamisineen ja sote-uudistuksineen ovat niin valtavat, että poliitikkojen ja puolueiden keskinäiseen nokitteluun ja riitelemiseen ei ole varaa.
Onko poliitikko jotenkin pehmopoliitikko kansan mielestä, jos hän osoittaa esiintymisellään ja puheillaan nöyrää mieltä? Minusta ei ole, vaan juuri näitä nöyryyttä osoittavia, asiansa osaavia ehdokkaita itse kuuntelen mielelläni, kuin poliitikkoja, jotka haukkuvat toisiaan ja lupaavat vaalikentillä ummet ja lammet, jos tulevat valituiksi.
Ottamatta sen enempää mitenkään kantaa puolueiden toimintatapoihin - ennen ja nyt - mieleeni tulee Vihreän liiton entinen eturivin poliitikko Pekka Sauri, joka yritti tuoda politiikkaan pehmeämpiä arvoja. Sauri toimi vihreiden puoluesihteerinä ja puheenjohtajana 1990-luvulla. Häntä ei valittu kansanedustajaksi useista ehdokkuuksista huolimatta. Koulutustaustansa, eli psykologiaa ja kasvatustieteitä opiskelleena Pekka Sauri osasi puhua kansalle kansan kielellä.
Puolueiden edustajista pakko on nostaa esiin kaksi asiaosaajaa, joiden uraa omasta mielestäni on pahasti häirinnyt heidän itsekkyytensä, ja nöyryyden puuttuminen. He ovat Paavo Väyrynen ja Esko Aho, molemmat keskustapoliitikkoja, joista Aho on jo vuosia sitten jättänyt politiikan, mutta Väyrynen yhä jatkaa valitsemallaan tiellä.
Ahon ja Väyrysen kohdalta mieleeni palautuu vuosia, vuosia sitten järjestetty Keskustan Lapin piirin kokous Ranualla. Ennen kokouksen alkamista oli varattu tunti mediatilaisuuteen, jossa toimittajilla piti olla, siis piti olla, mahdollisuus tehdä kysymyksiä. Aho, Väyrynen sekä kolmantena Hannu Takkula istuivat tentattavina. Mediatilaisuus juuri ja juuri pääsi alkamaan, niin Aho nousi tuolistaan, ja totesi: Eiköhän tämä ole tässä, kyselkää lisää kokouksen jälkeen? Toimittajat jäivät istumaan paikoilleen ja ihmettelivät Ahon ylimielistä käyttäytymistä. Ahon perässä mediatilaisuudesta poistuivat myös Väyrynen ja Takkula.