Olisi päätettävä, yrittääkö Suomi maailmanperintölistalle Oulanka-Paanajärven kansallispuistoja vai yritetäänkö maalata koko Itä-Suomesta ulkoilmareservaattia: korpista puskuria Venäjän rajalle.
Ensimmäinen valtioiden rajat ylittävä ”rauhanpuisto”, jollainen myös Oulanka-Paanajärvi on, perustettiin vuonna 1933 Kanadan ja Yhdysvaltain rajalle. Nyt haettava status maailmanperintönä toisi rajamatkailuun uutta pontta, mutta miksipä ei myös säpinää viisumittoman kulkumahdollisuuden hommaamiseen paikallisille ja turisteille. Sellainen on jo Norjan ja Venäjän rajaseudun asukkailla.
Syyksi Oulanka-Paanajärven unohtamiseen epäili Pauli Saapunki epävirallista Venäjä-pakotetta. Kävi myös ilmi, että ympäristöministeriöllä on maailmanperintöhanke, johon Oulanka ja Paanajärvi kuuluvat.
Ministeriö yhdistäisi Itä-Suomen, Koillis-Norjan ja Venäjän länsirajan pohjoisessa ”Skandinavian vihreäksi vyöhykkeeksi”. Tiilikainen lausui Koillissanomille, ”tuollaisenaan Oulanka-Paanajärvi ei menisi läpi”. Entäpä sitten tällainen kartta, joka näyttää aivan siltä, että koko Itä-Suomi maalattaisiin jonkinlaiseksi vihreäksi rajareservaattiiksi, jossa risukaan ei risahda, ei edes kaukana Venäjän puolella?
Selitys saattaa löytyä siitä, että ruuhkaisilla rannoilla lännessä katsovat nykyisin keskustaministeritkin vain länteen ja suurempiin kaupunkeihin. Siellä lännessä muuten on jo rauhanpuistosta nimitetty maailmanperintökohde: Merenkurkku.
Kun länteen vain vahataan, satsataan sen suunnan suuriin kaupunkeihin, mutta Itä-Suomi jää pyllyn taakse ja senkin taakse halutaan unohtaa Venäjä.
Itä-Suomen hylkäyksen merkki on myös se, että Kuusamon lääkärien erinomainen leikkaustoiminta määrättiin lopetettavaksi samaan aikaan, kun ministerit puuhaavat leikkausbisneslupaa suurten keskusten yksityisyrittäjien rikastamiseksi. Toinen Koillismaan tragedia on se, että kansan täällä ylivertaisesti luottaman keskustapuolueen hallitusherrat ja -rouvat pudottivat koko Koillismaan valtakunnallisesta liikenteen runkoverkosta.
Runkoverkkopäätös tehtiin samalla, kun liikenneministeri Anne Berner määräsi vielä senkin Käsivarren hiljaisen tien runkoverkkotieksi.
Kai niiden ensi kesän sotaharjoitusten kahdenkymmenen maan vaunujen pitää päästä aurattuja teitä ajelemaan Suomeen. Näin, vaikka Suomella ei ole Naton turvatakuita ja Venäjän herrojen näkökulmasta vain kauttakulkusopimukset Trump-Yhdysvaltain ja Brexit-Britannian kanssa voimassa. Myös Saapunki kantaa raskasta huolta nykyisestä turvattomuuspolitiikasta.
Sekoilevaan länteen kumartavaan identiteettiinkö ajateltiin sopivan senkin, että Koillismaalla ei enää pidetä kulkemisen väärtiä runkoverkkoa ja oikeastaan koko Itä-Suomi joutaisi nähdä vain ”vihreänä vyöhykkeenä”?
Mikähän lie venäläisten kanta asiaan – sopiiko, että entisen parhaan naapurin rajasta tehdään vain vihreää, eikä yhteistyön, kulun ja ikiaikaisen kaupanteon merkkialuetta?
Ja minkä herran tähe ilmeisen asiantuntemattomalle ympäristöministeriölle on luotettu valta linjata ulkopolitiikka näin merkittävässä asiassa?