Havunneulasten ja ensimmäisten ruskanlehtien värittämä kostea asfaltti. Tuoksuvat pihlajanmarjat, pehmeä pururata ja pari poroa polun varrella. Keulivat pyöräilijäpojat ja vastaan köpöttelevät rollaattorimummot. Tömps, tömps sanovat lenkkitossut.
Juoksu on saman toistoa. Lenkkeilijänä tykkään tavanomaisesta ja samasta, tutusta reitistä. Tutun lenkin kiertäminen ei töki, vaan saman rundin vetäminen automaattiohjaus päällä tyhjentää pään tehokkaammin, kuin mikään muu laji.
Hölkätessä ehtii havainnoida ympäristöään, tuntea tuoksut ja kuulla tutut äänet, mutta reitin pähkäilyyn saatikka nykyaikaisten sykelaitteiden tiirailuun ei kulu turhaa energiaa. Tömps, tömps vaan. Aivot ovat tyhjäkäynnillä tai jääneet kotieteiseen. Sieltä ne on hyvä taas napata kotiin takaisin hikisenä palatessa.
Juokseminen on erinomainen tapa terapoida itseään stressaavan päivän jälkeen. Se on parasta lääkettä, kun väsyttää, laiskottaa ja ärsyttää.
Toiset haluavat juoksuunsa jatkuvasti uusia virikkeitä, uusia reittejä, musiikkia korviin tai kaverin vierelle. Kaverin kanssa hölköttely onkin mukavaa, mutta jos lenkiltä hakee pään totaalista nollausta, on parasta suunnata lenkkipolulle yksin.
Toki lenkille lähteminen tuntuu myös kunnossa. Aina ei tarvitse hikoilla tuntitolkulla, vaan tutkimukset sanovat jo viiden minuutin juoksulenkin saavan aikaan tuntuvia hyötyjä kropassa.
Lyhytkin kirmaaminen parantaa terveyttä ja hyvinvointia, joten vähän on siis paljon enemmän kuin ei mitään.
Mielestäni ihanin juoksuaika on taas täällä. Syksyllä ilma on raikas, ei vielä liian kylmä ja luonnon tuoksut huumaavat. Mikä olisikaan parempi aika vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan raikkaaseen ulkoilmaan.
Tömps, tömps takovat taas tennarit. Kasvoilla autuas hymy ja pää tyhjää humisten.