Kolumni

Totinen mie­huus­koe – met­säs­tä­jän­tut­kin­to oli tulos tai po­ru­kas­ta ulos

Osa meistä pojanjullikoista saattoi mennä koulussa kokeisiin köykäisellä valmistautumisella. Sillä jopa leveiltiin, kuinka vähän oppikirjaa oli vaivautunut aukaisemaan.

Jos koulun kanssa oli hälläväliä -meininki, niin oli yksi koe, joka sai mustakyntisimmänkin moponrassaajan tarttumaan kirjaan hikikarpalot otsalla. ”Metsästäjän opas” oli monelle pojalle paksuin – tai ainoa – opus, minkä ikänänsä oli kannesta kanteen ajatuksella lukenut.

Vielä 80-90-lukujen taitteessa metsästykseen tarvittiin Kuusamossa munat. Tasa-arvo ja tyttömetsästäjät saapuivat selkosille myöhemmin.

Näin linnustuskauden aattona kyty ”sorsametille” toi koululuokan täyteen nuoria metsästäjäntutkinnon kokelaita. Kynnet valkeina sormet puristivat kynää, jolla ympyröitiin monivalintakokeen vastauksia. Vaikeinta oli lintujen tunnistus.

Kokeen tulosta odotettiin kuin olympianyrkkeilijä kehätuomarien päätöstä. Voi sitä riemua tai murheenalhoa! Jotkut kävivät kokeessa kymmenkunta kertaa ennen kuin tärppäsi. Taitavimmat erämiesten alut eivät aina olleet kovimpia lukumiehiä.

Repunkantajaksi jäämistä seurasi sosiaalinen nöyryytys. Piti joko kuunnella kotona pyssynpauketta tai hengailla metsästäjien mukana ja kuunnella keljuilut. Useimmat valitsivat ensimmäisen vaihtoehdon. Se oli tulos tai porukasta ulos.

Vielä 80-90-lukujen taitteessa metsästykseen tarvittiin Kuusamossa munat. Tasa-arvo ja tyttömetsästäjät saapuivat selkosille myöhemmin.

Ihka ensimmäisillä kodin ulkopuolelta tienatuilla rahoilla ostin haulikon, mikä kuvastaa metsästyksen tärkeyttä kaveripiirissä. En muista, että harrastuksen eettisyydestä olisi koskaan käyty keskusteluja. Metsästys kuului itsestään selvänä elämäntapaan kuin lauantaisauna. Pappani ei koskaan tarttunut aseeseen, mutta kannusti lämpimästi metsästys- ja muiden eräharrastusten pariin. Sodankäynyt mies oli saanut viidessä vuodessa aseista tarpeekseen.

Opiskeluaikoina jouduin ensi kerran puolustamaan metsästystä kaupunkilaistaustaisille. Olin ja olen edelleen sitä mieltä, että vastuullisessa metsästyksessä ei ole eettisesti mitään epäilyttävää. En näe eroa siinä, kuoleeko hirvi metsästäjän luotiin vai suden raatelemana. Hirvien vanhainkotia en ole eräretkilläni onnistunut löytämään. Ilman metsästystä hirvikanta kasvaisi holtittomasti, samoin ihmisuhrit liikenteessä. Kunnes petojen lisääntyminen tai kulkutauti romahduttaisi kannan luonnon kiertokulun mukaisesti.

Oma metsästysharrastukseni jäi lukiovuosiin. Silti olen varalta määrävälein maksanut metsästyskortin, jotta lupa pysyy voimassa. Koe on niin pirun vaikea, ettei sitä toista kertaa viitsi suorittaa.