Vappuaattona seurasin kahta merkittävää eurooppalaista paikallisottelua. Pohjois-Lontoon herruudesta kilvoittelivat Arsenal ja Tottenham, kun taas Roomassa AS Roma pelasi ikuista kilpailijaansa Laziota vastaan. Suurin huomio peleissä kohdistui kahteen seuralegendaan; Arsenalin päävalmentajaan Arsene Wengeriin ja Roman kapteeniin Francesco Tottiin, joista molemmat taisivat osallistua viimeiseen paikallisotteluunsa ainakin nykyisessä roolissaan.
Ranskalainen Wenger ei tainnut itsekään uskoa kuinka suuren jäljen hän tulisi jättämään englantilaiseen liigajalkapalloiluun saapuessaan Lontooseen syksyllä 1996. Wenger oli ainakin Englannissa tuntematon nimi, mutta hän mullisti nopealla aikataululla Arsenalin valmennussysteemin ja hämmästytti peribrittiläisiä jalkapallotoimijoita. Pian kuiskittiin lehdistössäkin hämmentyneen romuluisen Arsenal-toppari Martin Keownin suulla uudesta vallankumouksellisesta tieteellisestä lähestymistavasta. Myöhemmin selvisi, että Wenger oli käskenyt pelaajansa venyttelemään.
Wenger osasi alkuaikoina käyttää taitavasti hyväkseen uutta pelaajien liikkuvuutta helpottavaa Bosman-sääntöä. Kattavan verkostonsa avulla Wenger hankki pelaajia varsinkin Ranskasta. Arsenal oli 90-luvun loppupuolella merkittävin pioneeri Valioliigan kansainvälistymisen osalta. Onnistuneimman pelaajahankintansa Wenger teki kesällä 1999 ostaessaan nuoren ranskalaisen Thierry Henryn Juventuksesta. Henrystä kasvoi suurin wengeriläisen jalkapallon ikoni.
Merkittävin saavutus Wengerin Arsenalilla on eittämättä tappioton kausi 2003-04. Henryn johdolla Arsenal kasvatti tappiottoman putkensa jopa 49 pelin mittaiseksi. 50. peli oli perivihollista Sir Alex Fergusonin Manchester Unitedia vastaan, jonka Arsenal hävisi dramaattisten vaiheiden jälkeen. Mutta, vaikka 2000-luvun alkupuolella näytti, että Wengerin Arsenalille on vain taivas rajana, jämähti joukkue osin valmentajansa jääräpäisyyden takia jopa vuosikymmenen mittaiseen pokaalittomaan putkeen. Ja varsinkin viime kausina, arkkivihollisen Sir Alex Fergusonin lopetettua, on Wenger vaikuttanut uudistuskyvyttömältä ja eksyneeltä uuden polven taktikkojen puristuksessa.
Toinen aikakauden legenda Francesco Totti on roomalaisen jalkapallon merkittävin ilmentymä ja sukupolvensa lahjakkaimpia pelaajia. Joukkueen kiistaton tähti ja kapteeni on kuitenkin maaliryppäistään huolimatta ollut Romalle ajoittain myös kehitystä haittaava tekijä. Totin on omana kasvattina annettu kasvaa isommaksi kuin joukkue. Pahimpina aikoina oli Tottilla jopa oma pukuhuone stadionilla, muun joukkueen käyttäessä yhteistä tilaa. Kun Luis Enrique yritti valmentajana poistaa Tottilta tämän etuoikeuden, taipumaan joutui valmentaja, ei suinkaan pelaaja. Seurauksena oli Enriquen potkut.
Tottin Roma-uran suurin saavutus on 2000-luvun vaihteessa tullut Italian mestaruus Juventuksen nenän edestä. Maajoukkueessa henkilökohtaisesti parhaat kisat olivat vuoden 2000 em-turnaus, jonka finaalissa Italia menetti johtoasemansa vasta lisäajalla ja hävisi pelin Ranskalle jatkoajalla. Vuosien 2002 ja 2004 kisat päättyivät Tottin osalta murheellisesti pelikieltoihin. Varsinkin vuoden 2004 sylkemisepisodi jätti pysyvän tahran Tottin maineeseen Roman ulkopuolella. Maailmanmestaruus tuli vuonna 2006 Marcello Lippin Italian kanssa. Kisoissa Tottin roolia rajasi toisaalta se, että hän pelasi toipilaana, sekä 2000-luvun merkittävimmän keskikenttäpelaajan Andrea Pirlon päävastuu pallollisesta pelaamisesta.
Todennäköisesti seuraamme tulevina viikkoina kahden legendan viimeisiä otteluita aktiivirooleissa. Valitettavasti molempien osalta kiikkustuoliin jäänee jossiteltavaa. Merkittävistä urista huolimatta tuntuu, että enemmänkin olisi ollut tarjolla. Vappuaattona molemmat hävisivät viimeiset taistonsa.