Tolvan kylä Posiolla tiputettiin pois Itä-Lapin vesistömatkailu-hankkeesta, koska kylälle tarjottua noin 36 000 euron tukirahapottia ei halutakaan ottaa kunnan vetovoimaisimmassa matkailukylässä vastaan.
Vai pitäisikö sanoa, että Tolvan kyläläisistä kyllä moni olisi halunnut ottaa tukirahat vastaan, jos olisivat niistä voineet isommalla porukalla päättää. Minkä kokoinen lopulta se porukka oli, joka pystyi päättämään ettei vesistömatkailu-hankkeeseen liittyvää ranta-aluetta anneta rakennuskäyttöön?
Laiturirakenteet ja kokoontumispaikka oli tarkoitus rakentaa Tolvan Jakokunnan omistamalle ranta-alueelle. Jakokunnassa kuitenkin suurin osa vastusti hanketta. Hanke kaatui siihen.
Hankkeen puuhaihmiset yrittivät saada laituripaikan vaihtoehtoisesti Metsähallituksen mailta. Metsähallituskaan ei halunnut luopua rantatontistaan vaan haluaa pitää sen itsellään virkistyskäytössä.
Tolvan laiturirakenteiden, veneenlaskupaikan ja laavun rakentamiseen varatut tukirahat käytetään muualle Posiolle pystytettäviin laituri-ja rantarakennelmiin. Hankkeessa rakennetaan muun muassa kota ja yleinen tulistelupaikka Valmankodin läheisyyteen Posionjärven rantaan. Lisäksi Lomakeskus Himmerkiin rakennetaan uusi laituri.
Ymmärrettävästi Tolvassa käydään nyt vilkasta keskustelua, miten tässä näin pääsi käymään? Varsinkin kylää kehittäneiden yrittäjien sisällä kiehuu, sillä he näkevät Tolvassa runsaasti mahdollisuuksia tulevaisuudessa, johon vesistömatkailu olisi yhtenä kuulunut.
Niin, kyllähän tämä Tolvan tapaus itseänikin ihmetyttää, sillä harvoin näille selkosille tulee kädenojennuksia valtiolta ja Euroopan unionilta. Kyllä tukirahat pitäisi pystyä käyttämään silloin kun ne lähes hopealautasella tarjotaan.
Vapaassa maassa on vapaasti kaikilla oikeus ilmaista oma mielipiteensä ja päättää omista asioistaan. Tolvan Jakokunnan enemmistö haluaa pitää yhteisen ranta-alueensa omassa uima- ja virkistyskäytössään, ja sillä siisti.
Jakokunnan ranta-alueen osakkaista Seppo Oikarainen sanoi soittaessani hänelle, että hän olisi antanut ranta-alueen vesistömatkailun käyttöön. Mutta kun siihen ei sitten oikein kukaan muu halunnut lähteä, hanke kaatui siihen, Oikarainen jatkoi.
Oikaraisen mukaan laituri olisi parantanut uintimahdollisuuksia ja laavu olisi ollut hyvinkin tervetullut. Laavua tulistelupaikkoineen olisi voitu käyttää yhteisenä kokoontumispaikkana.
Kitkajärven vesistömatkailu on tähän saakka ollut täysin lapsenkengissä sen vuoksi kun vesistömatkailun pyörittämiseen vaadittavia peruspuitteita ei ole saatu kuntoon.
Veneilijät ovat halunneet rantautumispaikat keskeisille paikoille, Himmerkiin, Tolvaan ja Lohirannalle tukinsiirtolaitoksen rantaan.
Yhteistyössä on voimaa, se on toistamisen jälkeenkin toistettu eri seminaareissa, tilaisuuksissa, palavereissa. Yhteistyö parhaimmillaan saa lähes ihmeitä aikaan. Ihmisten oikea asennoituminen ja aito halu tehdä yhteistyötä koituu lopulta kaikkien parhaaksi.
Niin kuin Korpihillan yrittäjä Markku Kallinen tässä lehdessä julkaistussa jutussamme toteaa hyvin: Asenneongelmasta pitäisi päästä yhdessä tekemisen meininkiin, se hyödyttäisi kaikkia.
Se on hyvin sanottu se.