Tuo­mi­pir­til­le kuuluu hyvää - van­has­ta sa­vot­ta­käm­päs­tä val­mis­tui koti ja ateljee 35 vuotta sitten

Paula Suominen ja Teuvo Tuomivaara Tuomipirtin ateljeessa, joka oli rakennuksen savottakämpäaikana jätkien majoitushuoneena. Tuomivaara nojaa Alttari-nimiseen teokseen.
Paula Suominen ja Teuvo Tuomivaara Tuomipirtin ateljeessa, joka oli rakennuksen savottakämpäaikana jätkien majoitushuoneena. Tuomivaara nojaa Alttari-nimiseen teokseen.
Kuva: Reino Hämeenniemi

Kuusipuista sirkkelöity 300-neliöinen hirsirakennus oli palvellut alunperin savotan tukikohtana Lotanvaaran ja Niemivaaran välillä Kynsivaaran kylän eteläpuolella valtionmaalla. Siellä se oli yhä, kun Tuomivaara tuli teininä kesätöiksi metsänistutukseen.

– Asuttiin Niemivaaran kämpällä, tytöt toisessa ja pojat toisessa päässä. Porukkaa oli toista sataa, Oulusta asti, Tuomivaara kertoo.

– Lähellä oli kolme kalliovaaraa, Kärryt, joiden päälle illalla noustiin.

Vähän vanhempana Teuvo-pojalla teki mies lähteä kokeilemaan onneaan Ruotsiin. Tädin mies, metsähallituksen kasööri, auttoi hänet muutamaksi viikoksi Niemivaaran savotalle tienaamaan matkarahoja.

– Olin Etelä-Ruotsissa muistaakseni kaksi talvea. Göteborgissa tehtiin töitä telakalla ja Boråsissa tekstiilitehtaassa. Sitten tulin Helsinkiin, koska halusin päästä opiskelemaan taidealaa.

Palattuaan kotimaisemiin Tuomivaara kulki Niemivaaran ja Lotanvaaran maastoissa marjassa.

– Tulet tehtiin aina kämpän pihalla. Kämppä oli lukossa. Ajattelin, että siinäpä lahoo kaunis, hyvä talo. Panisikohan nuo sen myyntiin?

Tuomivaara soitti Metsähallituksen hoitoalueen toimistoon, josta sanottiin, että myyntihän oli unohtunut siinä jamassa, kun hoitoalueiden rajoja oli muutettu.

– Sitten olin lähdössä pohjoiseen Sotajoelle kultamaille. Lähtöä edellisenä iltana myöhään naapuri Jorma Tuomivaara soitti ja kysyi, olenko huomannut lehdestä ilmoituksen. Niemivaaran kämppä oli myynnissä ja viimeistään huomenna on jätettävä tarjous.

Tuomivaara naputteli tarjouskirjeensä yöllä.

– Taisi olla 30 000 markkaa. Se sattui nappiin. Muut tekivät pienempiä tarjouksia, sillä kämppä oli niin hankalan matkan takana ja se piti siirtää sieltä pois.

Kullankaivuureissun jälkeen Tuomivaara sai vastauksen: tarjouksenne on hyväksytty.

– Ehtona oli, että kämppä pitää siirtää ja jäljet pitää siivota vuoden sisällä. Se tiesi sitä, että nyt alkoi toiminta! Minä olin järkyttynyt, kun olin persaukinen taiteilija, Tuomivaara sanoo.

– Serkkupoika Kustaa Kaukua oli pankinjohtaja. Sanoin hänelle, että karjatilalliset saavat halpakorkoista lainaa, ja eikö tällaisen taiteilijatalon perustaminen ole samanlaista maaseudun elvyttämistä. Mutta ei se auttanut. Korkotaso oli kova.

Siirtoon herui vuosi lisäaikaa, koska kämpälle johtava puusilta oli romahtanut tukkikuorman alla.

Teuvo Tuomivaara Niemivaarassa ostamansa savottapirtin portailla vuonna 1983 ennen rakennuksen siirtoa. Salvalla suljettu ovi johti keittiöön. Avoin ovi on nykyisinkin pääovena.
Teuvo Tuomivaara Niemivaarassa ostamansa savottapirtin portailla vuonna 1983 ennen rakennuksen siirtoa. Salvalla suljettu ovi johti keittiöön. Avoin ovi on nykyisinkin pääovena.
Kuva: Seija Josefsson

Purkutöissä Tuomivaara alkoi käydä jo seuraavana talvena. Hän asui Kynsivaaralla. Ei kun hiihtää järven, soiden ja metsien poikki kämpälle. Yksin.

– Kämpältä oli palatessa pitkä myötämäki. Monesti piti ajaa sopivan kokoisiin koivuihin pahki, niin että vauhti ei kiihtynyt liikaa.

Kerrankin Tuomivaara oli purkamisesta niin näännyksissä, että makasi iltapimeässä selällään Kynsijärven jäällä.

– Silloin vielä jaksoi rehkiä. Ei ollut selkävaivaa, hän sanoo.

Ennen purkamisen aloittamista Tuomivaara merkkasi ja numeroi jokaisen osan ja piirsi ne ruutupaperille. Hirsien päihin hän löi numeroidut vanerilaput, piiloon jääviin osiin hän kirjoitti huopakynällä.

Niemivaaran kämpän purkaminen käynnissä. Vaaleat vinot puut ovat välikaton 10,5 metrin mittaisia kannatinvuolia.
Niemivaaran kämpän purkaminen käynnissä. Vaaleat vinot puut ovat välikaton 10,5 metrin mittaisia kannatinvuolia.

Osat piti saada rikkomista varoen mahdollisimman tarkkaan talteen uudelleenkäyttöä varten. Jopa peltikatto ja keskuslämmityslaitteisto siirtyivät Anetjärvelle jatkamaan tehtävissään.

– Pirtin välikatossakin laudat ovat melkein kaikki alkuperäisiä, Tuomivaara sanoo.

Kesäaikaan Tuomivaara sai purkuun ja siirtoon talkooapua. Hän kulki Niemivaarassa traktorilla ja toi aina palatessa rakennuksen osia lava kukkurillaan, yhteensä kymmeniä kuormia.

– Tie sinne oli niin huono, että sain sinne tukkiauton vain yhden kerran. Se reissu kesti 16 tuntia.

Niemivaaran kämpän vähäiset jäännökset on Metsähallitus kartoittanut ja kuvannut kulttuuriperinnön inventoinnissa vuonna 2010.

Tuomivaara ja Suominen yrittivät kerran mennä kämppäkartanon paikalle. Alueen metsätiestö oli kuitenkin niin lisääntynyt ja muuttunut, että he eivät löytäneet paikkaa, vaan itsensä lopulta Taivalkosken Koitilasta.

Uuden paikan kämppä sai Niemivaarasta noin 13 kilometriä linnuntietä länteen, Kuloharjun ja Anetjärven välisen tien varresta. Runsaan kolmen hehtaarin määräala lohkaistiin Tuomivaaran isän aikanaan saaman rintamamiestilan metsäpalstan nokka.

– Sovin sisarusten kanssa, että jos saan heti tontin, niin en sitten ole muusta perinnöstä tahtomassa mitään.

Rakennuksen kokoaminen oli suuri palapeli. Puutavara oli onneksi valtaosin kuusta eli kevyttä.

– Sitä jaksoi käsitellä. Rakennustelineitäkään ei ollut, vaan Markku Tuomivaaran kanssa hilattiin hirret tikapuita pitkin ylös.

Hehtaareilla seisoo kolme muutakin rakennusta: vierailevan taiteilijan asunto ja pieni galleria, valimo ja sen jatkona pieni kesänäyttelytila, autokatos sekä varasto. Viimeksi mainittu oli Niemivaaran kämppäkartanolla varastona ja kauppana.

– Niemivaaran saunan annoin vaihdossa puuseppä Esko Maikolalle. Hän teki siitä hyvästä Tuomipirttiin ikkunat ja ovet. Olen kuullut, että sauna olisi mökkinä Hietajärven luona.

Niemivaaran kämpästä tuli siis Tuomipirtti. Sen itäpää on Tuomivaaran ateljee. Se kuten olohuonekin olivat Niemivaarassa miehistön majoitustiloja. Väliin jää keittiö ja pesutilat. Kämpän aikana kokilla ja kokin apulaisella oli siihen osaan oma sisäänkäynti.

Tuomipirtin seinät on salvettu kuusista sahatuista, kuusi tuumaa eli noin 15 senttiä paksuista hirsistä. Ulkomaalia ei ole käytetty.
Tuomipirtin seinät on salvettu kuusista sahatuista, kuusi tuumaa eli noin 15 senttiä paksuista hirsistä. Ulkomaalia ei ole käytetty.
Kuva: Reino Hämeenniemi

Keittiön ja ateljeen välillä on jäljellä niin sanottu elämänluukku, jonka kautta jätkät saivat ruokansa.

Länsipäässä, entisessä terävässäpäässä eli työnjohdon ja päiväläisten asuinosassa, Tuomivaaralla ja Suomisella on sisävessa, kirjasto ja makuuhuoneet. Päiväläiset olivat savotassa päiväpalkalla avustavia töitä tekeviä.

Tuomipirtti-nimi syntyi arkisesti, mutta se on hyvä tarina.

Maanmittari tuli Kemijärveltä erottamaan tonttia kantatilasta. Hän kysyi, mikä tälle pantiin nimeksi.

– Olin apumiehen kanssa tekemässä pannuhuoneeseen sokkelilaudoitusta. Oli oikein sääskinen kesä, niin että sääskien takia poltimme sammalia peltipurkissa. Apumies sanoi, että pannaan Sääskelä, Tuomivaara kertoo.

Ei nyt sentään.

– Maanmittari kyseli, että mitä nämä maisemat on nimeltä. No tuollahan on Tuomijärvi, Tuomijoki ja Tuomivaara. Maanmittari esitti, että Tuomipirtti. Minä sanoin, että hyvä on, Tuomivaara kertoo.

Tuomipirtin tupaantuliaiset 17. marraskuuta 1984 kestivät aamuun asti. Posiolainen Kabaree Kuusikko lauloi, ja Tuomivaaran eno Erkki Kaukua soitti haitaria.

– Ne oli komeat avajaiset. Väkeä oli paljon.

Kuva Tuomipirtissä 17. marraskuuta 1984 pidetyistä tupaantuliaisista. Teuvo Tuomivaara seisomassa oikealla.
Kuva Tuomipirtissä 17. marraskuuta 1984 pidetyistä tupaantuliaisista. Teuvo Tuomivaara seisomassa oikealla.
Kuva: Teuvo Tuomivaaran kokoelma

Alkuun Tuomipirtti oli käyntikohde, jota kuntakin markkinoi matkailijoille.

– Luovuin siitä, koska meni työrauha. Täällä saattoi yhtäaikaa olla kahdella linja-autolla ihmisiä, jotka viettivät aikaa monta tuntia, Tuomivaara sanoo.

Tuomivaara keskittyi 1980-luvulla vielä taidemaalaukseen, mutta oli myös aloittanut kuvanveistoa. Myöhemmin hän jätti maalaamisen kokonaan.

Lattiaremontin takia Tuomipirtillä on eletty evakkohengessä jo kaksi kesää, ja kolmaskin tulee.

Rossipohjarakenteen tuulettuminen osoittautui huonoksi, kun ateljeen lattia avattiin kesällä 2018. Osa rakenteista oli lahonut aivan pehmeiksi.

– Rakentajat sanoivat, että kannattaa katsoa myös keittiö. Kun he tutkivat sen lattiaa, he sanoivat, että myös pirtin lattia on uusittava, Tuomivaara ja Suominen kertovat.

Keittiö ja pirtti tyhjennettiin tavaroista kevättalvella. Keittiö ateljeehen ja pirtti teräväänpäähän. Terävästäpäästä tehtiin lankkupolku pesutiloihin pirtin vaiheessa olleen lattian poikki.

Vanhaa sahanpurua imuroitiin pois kymmeniä kuutiometrejä rossipohjalattiasta, jonka alla on siis ontto tila. Työmaa tuotti sellaiset pölyt, että pirtin isännän ja emännän tarvitsi siivota jälkiä viikon verran. Tavarat kannettiin takaisin tällä viikolla.

Remontteihin kun nyt on opeteltu, niin ne jatkukoot!

Tuomivaaran mielestä tosin muita akuutteja korjaustarpeita ei tällä hetkellä ole.

– Tietysti naiset puhuvat kylpyhuoneesta ja muusta, mutta minä olen antanut sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän sanoo.

Pihalla lentelee kuukkeleita. Isäntä juttelee niille luontevasti.

– Kysyn, että mitä kuuluu. Ja että mitä nyt kun kuusikko hakattiin tuosta vierestä. Tulkaa syömään, hän kertoo.

Tuomipirtillä ollaan toisaalta tyytyväisiäkin siihen, että sankka kuusikko tien toiselta puolelta on poissa: yöllä matalalta paistava aurinko antaa taiteilijoille aiempaa enemmän valoaan.

Teuvo Tuomivaaran pronssiveistos esittää näkymää Rue Saint-Deniss -kadulta Pariisista, jossa taiteilija kävi ensi kerran 1986.
Teuvo Tuomivaaran pronssiveistos esittää näkymää Rue Saint-Deniss -kadulta Pariisista, jossa taiteilija kävi ensi kerran 1986.
Kuva: Reino Hämeenniemi

Taiteilijaparin syntyyn johti toistakymmentä vuotta sitten Kuusamon taideleiri, jolla molemmat olivat opettajina.

– Leiriläiset tekivät Tuomipirtille perinteisesti ekskursion eli täällä pidettiin kotailta. Se venyi. Tuomijärvessä oltiin saunan päälle uimassa keskellä yötä. Osa oli Tuomipirtillä yötä. Yksi heistä oli Paula, Teuvo Tuomivaara kertoo.

Siinä missä Tuomivaara (s. 1943) veistää pääasiassa puusta, kivestä ja betonista, Suominen (s. 1958) maalaa, piirtää ja tekee mosaiikkeja ja isoja seinämaalauksia.

– Olimme tapailleet, ja sitten kerran Paula soitti ja sanoi suorapuheisena pohjalaisena, että hän on päättänyt muuttaa tänne. Menin ensin hiljaiseksi. Mutta hyvä asiahan se muuttaminen oli, ja olihan siitä ollut puhetta, Tuomivaara sanoo.

Suominen on myös puutarha- ja ympäristösuunnittelija. Kuukauden verran vuosittain hän viettää siirtolapuutarhassa Turussa. Tuomipirtillä on nytkin syöty sieltä esimerkiksi luumuja.

Työtilanne Tuomipirtin taiteilijoilla on erinomainen. Kesällä he ovat työskennelleet Sodankylän Kakslauttasessa matkailuyrittäjä Juhani Eiramolle. Suominen myös valmistaa kolmiosaista mosaiikkiteosta Iin kuntaan uuteen puistoon.

Teuvo Tuomivaara ja Paula Suominen ovat juuri päässeet Tuomipirtin keittiön ja pirtin lattiaremontin aiheuttamasta vaivasta ja voivat nyt paremmin keskittyä taiteen tekemiseen.
Teuvo Tuomivaara ja Paula Suominen ovat juuri päässeet Tuomipirtin keittiön ja pirtin lattiaremontin aiheuttamasta vaivasta ja voivat nyt paremmin keskittyä taiteen tekemiseen.

Tuomivaara oli Kakslauttasessa jo vuosikymmeniä sitten tekemässä Eiramolle jääkappeleita ja -veistoksia.

– Tein niitä yksin kylmissäni. Sanoin Jussille, että kutsutaan muitakin taiteilijoita, Tuomivaara kertoo.

Nämä olivat syntysanat Arctic Art Weekille eli Kakslauttasen vuotuiselle kansainväliselle taideviikolle, jolle tulee taiteilijoita ympäri maailman.

– Hieno homma, että on tuollaisia matkailuyrittäjiä, Tuomivaara sanoo.