Elämme monin tavoin poikkeuksellisia aikoja. Hämmennys ja epävarmuus leimaavat syksyä ja tulevaisuutta. Koronavirus on muuttanut elämää monin tavoin. Sen lisäksi monenlaiset yhteiskunnalliset ristiriidat ja muutokset haastavat yhtenäisyyttä. Monella tavalla vaikuttaa siltä, että elämme uuden ja vanhan taitekohdassa. Uusi voi olla jotain parempaa kuin vanha. Itsestään selvää tämä ei kuitenkaan ole. On enemmän ja vähemmän hämärän peitossa, missä asennossa maailma on vaikkapa tammikuussa. Alle puolivuotta on nykyisessä maailmanmenossa pitkä aika.
Olen ollut aina intohimoinen Yhdysvaltojen politiikan seuraaja. Kun nyt seuraan Yhdysvaltojen tulevia presidentinvaaleja, en tiedä itkeäkö vai nauraa. Nauraminen tuntuu tässä tilanteessa liian kepeältä suhtautumistavalta. Presidentti Donald Trumpin uudelleenvalinta tuntuu vastenmieliseltä mahdollisuudelta. Toivon mukaan Joe Bidenin valinta palauttaisi maailman merkittävimmän viran hoitoon arvokkuuden, totuudellisuuden ja yhteistyön. Aika näyttää, mitä vaalien tuloksesta seuraa. Yhdysvallat on tällä hetkellä kuin ruutitynnyri.
Ei ole itäisen naapurinkaan tilanne kummoinen. Ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, että poliittisia vastustajia myrkytetään kemiallisilla aseilla. Valko-Venäjällä kansa pyrkii kaatamaan Euroopan viimeisen diktaattorin. Toivottavasti vapauden kaipuu saa vastauksen. Minskistä Helsinkiin on yllättävän lyhyt matka. Ei ole Suomen geopoliittinen asema helppo.
Kotimaassa politiikka on hajalla ja haasteet poikkeuksellisen suuria. Keskusteluilmapiiri on tulehtunut ja keskinäinen luottamus heikkoa. Talouden näkymät ovat heikot. Mikäli poliittiset puolueet ja päättäjät eivät kykene yhteistyössä rakentamaan näkymää tulevaisuudesta ja tarvittavista uudistuksista, tilanne on entistäkin vaikeampi. Kunnallisvaalit lähestyvät hyvää vauhtia. Nyt tarvittaisiin rohkeita ja yhteistyökykyisiä kuntapäättäjiä.
Ei kirkonkaan tilanne ole muuta yhteiskuntaa yhtään helpompi. Tämän olen itse huomannut esimerkiksi tulevan Rovaniemen kirkkoherranvaalin ilmapiirissä. Erityisesti erilaiset ymmärrykset avioliitosta ja samaa sukupuolta olevien vihkimisestä uhkaavat kirkon yhtenäisyyttä.
Ei ole yksinkertaista rakentaa erimielisten yhteyttä. Kirkon taloudelliset ja rakenteelliset haasteet vaatisivat yhteistä visiota ja rohkeutta toimia. Seurakunnista löytyy lisäksi keskenään täysin ristiriitaisia teologisia tulkintoja ja ymmärryksiä kristillisestä uskosta.
Edes siitä ei ole yksimielisyyttä, kuka on oikea uskovainen ja kristitty. Pelastuksen rajojen piirtely seurakunnan sisällä on tuhoisaa. Kirkolle tyypillinen tapa vaalia ja varjella teennäistä harmoniaa uskonkysymyksissä ei ole tie parempaan tulevaisuuteen.
Ajattelen, että Suomessa ja laajemminkin maailmalla on kadotettu kyky ja halu ymmärtää ja kunnioittaa toista ihmistä. Lisäksi on menetetty yhteinen ymmärrys todellisuudesta. Mielipiteen, ideologiat, pelot, uhkat ja todellisuus menevät iloisesti sekaisin. Tuntuu, että totena voi esittää melkeinpä mitä tahansa. Näin se ei voi olla. Tulevaisuutta ei voi rakentaa pelkkien mielipiteiden ja mielikuvien varaan. Itse luotan monessa asiassa avoimeen, rehelliseen ja kunnioittavaan keskusteluun. Vaikka asioista olisi voimakkaastikin eri mieltä, tulisi aina kyetä rehtiin keskusteluun ja toisen kunnioittamiseen.
Kun hämmennys ja tulevaisuuden pelko tuntuvat valtavan mielen, kannattaa välillä keskittyä yksinkertaisiin ja arkisiin asioihin. Rauhallinen aika perheen ja läheisten kanssa on tärkeää.
Johonkin tuttuun ja mukavaan harrastukseen keskittyminen rauhoittaa mieltä. Hyvä ruoka, liikunta ja lepo antavat voimaa jaksaa. Elämä on tässä ja nyt.