Alakerta | Saana Aittakumpu, toimitus@koillissanomat.fi
Viikko sitten, maanantai-aamuna, muistan taistelleeni pyöränlukkoni kanssa Koillissanomien edustalla.
Olin lähtenyt ajoissa, tottakai. Eihän ensimmäisenä päivänä sovi myöhästyä.
Nyt se sitten alkaisi, TET-viikko. Työelämään tutustuminen. Lehden toimituksessa.
Viivyttelin portaissa vielä hetkisen, nousin askelmia perhoset vatsassa.
Mitä tästä viikosta tulee? Osaanko kirjoittaa yhtään mitään? Saanko kirjoittaa, joudunko kirjoittamaan?
Onko muitakin tettiläisiä jännittänyt yhtä paljon, kun he ovat ensimmäistä kertaa astelleet ylös Koillissanomiin?
Ketä siellä on, minkälaisten ihmisten kanssa tulen viikkoni viettämään?
Pommitin itseäni kysymyksillä, joihin ei vielä löytynyt vastauksia.
Siinä sitä sitten oltiin. Astelin toimitukseen pieni hymynkare naamallani, istuin lukemaan aamuista lehteä.
Tervehdin uusia naamoja, esittelin itseni. Saana Aittakumpu, tettiläinen.
Kerran aikaisemmin käytetty nimike, silti niin hienolta ja uudelta kuulostava.
Ei koululainen, vaan tettiläinen.
Nyt viikon jälkeen voisin vastata jokaiseen maanantai-aamuna mielessä pyörineisiin kysymyksiini: turhaan hermoilet, hyvin se menee.
Vaikka kyllähän minä sen oikeastaan silloinkin jo tiesin, aivot vain pyörivät ylikierroksilla.
Harvinaista muuten aamuisin ennen yhdeksää.
Viikko on mennyt nopeasti, ja olen kuin olenkin kirjoittanut. Ihan hyvin on mennyt.
Toimittajan ammattiinkin olen tutustunut. Lehtiöt, kynät, kirjoitusohjelmat, toimistotuolit, gallupit. Kaikki niin tutuiksi tulleita.
Muutama päivä, niin paljon uutta.
Portaiden nouseminenkin tuntuu niin luonnolliselta, ja ajatuskin viikon takaisesta jännityksestä naurattaa.
Turhaan hermoilet. Hyvin se menee.
Saana Aittakumpu