Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Näin sanotaan. Sanonnan totuuspohjasta voidaan olla montaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti pidän sitä valheena.
Vakuuden väitteen valheellisuudesta sain viime lauantaina, jolloin hevoseni karkasi laitumeltaan.
Tapahtumat lähtivät liikkeelle aamulla, kun olin keräämässä lantaläjiä pihatossa asuvan hevoslauman makuuhallien ympäriltä. Toisessa hallissa nuokkui muutama polle ja kaikki muut lauman hevoset käyskentelivät lähistöllä. Kaikki muut paitsi omani.
Hevoseni on tunnetusti suhteellisen itsenäinen, minkä vuoksi en huolestunut tilanteesta. Ajattelin sen herkuttelevan varvuilla jossakin päin suuren laitumen metsäistä osaa. Jatkoin pihaton puhdistamista, kunnes havahduin liikkeeseen aivan laitumen toisessa reunassa.
Metsän laidassa, aidatun alueen ulkopuolella, tallusteli omistamani ruuna!
En ollut uskoa silmiäni. Miksi ihmeessä hevoseni oli keplotellut itsensä aidan toiselle puolelle, vaikka aidan sisäpuolelta löytyy kaikki sille tarpeellinen? On ruokaa, on vettä, on seuraa ja on suojaa. Ainoaksi mahdolliseksi selitykseksi jää, että sen mielestä ruoho vaikutti vihreämmältä aidan toisella puolella.
Myös me ihmiset näemme monesti ruohon vihreämpänä oman aitauksemme ulkopuolella. Sellainen tunne on tullut jälleen viime aikoina varsinkin Meille soitettiin -palstan perusteella. Palstalla on tuohduttu muun muassa siitä, että markkinoita järjestetään liikuntahallilla, vaikka niitä pitäisi järjestää torilla. Sekin on sapettanut, että teitä asfaltoidaan aivan toisaalla, vaikka pitäisi asfaltoida oman kylän raittia.
Hevoseni hakeutui omasta mielestään vihreämmän ruohon pariin. Se halusi löytää jotakin parempaa ja hylätä tutun ja turvallisen. Lopulta polle kuitenkin päätyi kerjäämään pääsyä takaisin vaivalla ylittämänsä aidan sisään.
Talousviisaiden mukaan suomalaisten pitäisi nyt uskaltaa poistua mukavuusalueeltaan ja hyväksyä mahdolliset epäonnistumiset osana kasvuun johtavaa kehitystä. Ehkä näin. Omasta mielestäni kaikkea jo valmiiksi hyvää ei silti pitäisi rikkoa. Ei pitäisi olla väärin, jos tyytyy siihen mitä on.
Mitä sanontoihin tulee, yksi on ylitse muiden: Se puutteesta kärsii, joka ei ole koskaan tyytyväinen.