Tuuli Kalliainen on aidosti pahoillaan. Aihe, josta puhutaan on tärkeä, mutta hän ei pysty muistamaan tarkkoja yksityiskohtia tai välttämättä suurempiakaan kokonaisuuksia omasta sairastumisestaan, masennuksestaan. Miten se oikeastaan alkoi? Kauanko mitäkin vaihetta kesti? Milloin hän ihan tarkalleen hakeutui hoitoon? Milloin ja miten monta kertaa hän yritti itsemurhaa?
– Minun on hirveän vaikea muistaa näitä, koska masennus vaikuttaa muistiin ja kognitiivisiin toimintoihin niin vahvasti. Minulla on monen vuoden ajalta kaikki tapahtumat mössöä, josta on vaikea laittaa tapahtumia mihinkään järjestykseen, 25-vuotias Tuuli Kalliainen muistelee nyt, toipuneena.
Kalliainen ei halua terve-sanaa käytettävän, koska kaikki ongelmat ja vaikeat olot eivät välttämättä koskaan katoa.
– Mutta olen oppinut tuntemaan itseni, tunnistamaan haitalliset ajatusmallit ja käsittelemään vaikeitakin oloja. En ylipäätään koe, että sairauden ja terveen, normaalin ja epänormaalin, rajat olisivat mitenkään kovin selkeät.
Vaikka aihe on vaikea, on Kalliaisen helppo puhua noista menneistä vuosista ilman häpeää.
– Sairaus ei ole tuottanut häpeää, vaan ennemminkin on ollut huoli siitä, että ei tuota läheisille vaivaa. Sairaus teki minusta epäsosiaalisen ja estyneen, ja kaikki sosiaaliset tilanteet olivat minulle vaikeita. Tuntui, että ei osaa tavallaan käyttäytyä. Se saattoi tuottaa häpeää.
Nyt moni saattaa tietää Tuulin tarinan, sillä hän kertoo siitä avoimesti. Posiolaislähtöinen nainen julkaisi kolmisen vuotta sitten sairauttaan käsittelevän runokokoelman. Tänä päivänä hän puolestaan saattaa kirjoittaa siitä blogitekstejä nykyisessä työpaikassaan Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry:ssä.
Kalliainen on toipunut masennuksesta ja haluaa auttaa muita sen kanssa kamppailevia.
Hyvän Mielen Asemalla Kuusamossa järjestötyöntekijä Tuuli Kalliaisen työpäivä on ollut jo aamun ensimmäisten tuntien aikana monipuolinen. Kalliainen on ollut ihan käytännössä asiakkaiden kanssa tekemisissä, päivittänyt Facebookia ja kirjoittanut blogia.
Viestintä ja liikuttaminen ovat hänen työnsä pääteemoja vuoden kestävän työsuhteen aikana. Työllistyminen onnistui Paikka auki -hankkeen kautta. Hankkeen avulla on tarkoitus tarjota työelämän ulkopuolella oleville nuorille määräaikainen työsuhde sosiaali- ja terveysalan järjestössä.
Seuraavaksi Kalliaisella on työn alla palautekyselyn tulosten saattaminen käytäntöön. Hyvän Mielen Palveluaseman kävijät toivoivat kyselyssä muun muassa masennusryhmän aloittamista. Se onkin jo kokoontunut yhden kerran, mutta muotoa mietitään vielä.
– Keskusteluryhmään voivat tulla niin masentuneet kuin omaisetkin. Sisältö määrittyy ryhmän perusteella, pohditaan yhdessä millaisia aiheita käsitellään. Painopiste on keskustelussa.
Lisäksi on toivottu erilaisia liikuntaryhmiä ja lukupiiritoimintaa.
Kalliaisen oma intohimo on kirjallisuusterapiaryhmän vetäminen. Hän kaavailee sen aloittamista syksyllä.
– Voimaannuttavaa kirjoittamista ja itsetuntemuksen lisäämistä. En ole terapeutti, joten en voi varsinaisesti vetää terapiaa. Tätä nykyä täällä on enemmänkin sanataiteellinen kirjoittajaryhmä, joten mennään jatkossa enemmän terapeuttiselle puolelle.
Kalliainen valmistui lokakuussa kirjallisuusterapiaohjaaksi Pohjois-Pohjanmaan yliopiston kautta. Lisäksi hänellä on omakohtainen kokemus kirjoittamisen voimasta.
– Minulle puhuminen on aina ollut vaikeaa, terapiassakin. On mennyt tosi kauan, että on oppinut puhumaan asioista oikeilla sanoilla, ei vähätellen. Kirjoittaessa olen omasta mielestäni pystynyt aina olemaan rehellinen. Se on myös auttanut jäsentämään tunteita.
Kalliainen valmistui filosofian maisteriksi viime vuonna. Alun perin hänestä piti tulla äidinkielen opettaja, mutta ajatukset sen suhteen muuttuivat masennuksen ja siitä parantumisen aikana.
– Haluan ohjata, en opettaa, Kalliainen kiteyttää.
Ohjaaminen ja omien kokemusten hyödyntäminen toisten auttamiseksi ovat Kalliaiselle nyt pääteemoja. Hän uskoo, että omakohtainen kokemus vaikeasta masennuksesta antaa hänelle paljon työkaluja nykyiseen työhön. Toisaalta se voi helpottaa asiakkaita näkemään hänet ihmisenä, ei vain työntekijänä.
– On varmasti vaikea ymmärtää, että miten lamaannuttava sairaus masennus on, jos sitä ei ole itse kokenut. Sitä on verrattu ms-tautiin tai krooniseen astmaan. Postraumaattista stressireaktiota on puolestaan verrattu alaraajahalvaukseen. Se on hyvin lamaannuttavaa.
Tuuli Kalliainen selvisi masennuksesta monta vuotta kestäneen terapian, lääkityksen ja kirjoittamisen avulla. Nyt hän haluaa näyttää esimerkkiä siitä, että vaikean masennuksen voi oikeasta selättää.
– Jos on masennuksen kourissa, kaikki voi näyttää mustalta. Jos pystyn luomaan edes yhteen henkilöön vähänkään toivoa, se olisi mahtavaa.
Suurin virhe, jonka masentunut voi tehdä, on Kalliaisen mielestä puhumattomuus. Hänen kohdallaan se vaikutti sairauden pitkittymiseen.
– Patosin kaiken mahdollisen sisälle ja hoidin romahtamisen omalla ajalla. Minun masennus ei ole ollut aina sitä, että olisin maannut sängyssä kuukausia. Olen ollut ainakin näennäisesti erittäinkin toimintakykyinen. Olen käynyt töissä ja koulussa. Masennus ei tosiaan ole aina sama kaikille.