On se aika vuodesta, jolloin me kotipuutarhurit ryntäämme pihalle. Pihalla on aina tekemistä, vaikka meidän pihan pitäisi olla suunnitelman mukaan helppohoitoinen. Puuhaa on todellakin tiedossa, sillä perennapenkkini ja pensaat ovat olleet huonolla hoidolla viimeiset kesät.
Piha jo vihertää, mutta ei heinästä, vaan sammaleesta. Tähän tuo lohtua tieto, että sammalilla on pitkä historia japanilaisessa puutarhassa. Näyttää sammal sopivan mainiosti myös suomalaiseen pihaan. Kun ei tule nurmen vihreää, niin sammaleen vihreä saa luvan kelvata. Jostakin luin, että sammalpuutarha syntyy helposti sinne, missä sammalta kasvaa luontaisestikin, joten pitänee laittaa harkitaan pihanurmesta luopuminen.
Pensaiden tarkempi tarkastelu kertoo, että meillä on ollut pensaiden kimpussa jo puutarhuri, joka on napsinut niin norjanvirpiangervot kuin piikikkäät juhannusruusutkin joka oksan poikki reilun puolen metrin korkeudelta. Lienee se sama pitkäkorva, joka nimettiin pari kesää sitten Orvokiksi, koska silloin sille kelpasivat orvokit. Nyt kaveri saa lisänimen Ruusuorvokki. Mukava huomata, että luonto on lähellä. Tällä kertaa alle lähimmillään puolen metrin päässä olohuoneen ikkunasta.
Meidän pihalla kasvaa mitä ilmeisemmin liikaa haapoja. Näin näyttää päättäneen Nilojoen asukas. Toissa talvena se vei mennessään ranteen vahvuisia lehtipuita ja jyrsi yhden halkaisijaltaan parikymmensenttisen haavan tiimalasiksi. Ensimmäinen kesämyrsky sitten kaatoi puun. Ystävällinen naapurimme vei rungon oman pihasavottansa yhteydessä pois. Puun poistaminen oli ilmeisesti väärä ratkaisu, sillä viime talvena on käyty merkitsemässä uusi kaadettava puu.
Viime kesänä yritin saada tämän metsurin kuvatuksi riistakameralla. Useita viikkoja kamera päivysti puussa. Ei siinä tallenteessa koskaan majavaa näkynyt, mutta monenlaista muuta kulkijaa kyllä kävi ihmettelemässä sen tekosia.
Perennapenkkiä tutkiessa huomaa merkillisiä seikkoja. Tähän aikaan alkavat nousta kevätesikot. Ne on istutettu ruusujen alle antamaan iloa ennen ruusunlehtien kasvua. Jostakin syystä kevätesikot eivät ole tykänneet kasvupaikastaan, vaan ovat karanneet penkistä sinne, missä nurmikon pitäisi kasvaa. Mutta minne ovat karanneet keltapäivänlilja, särkynytsydän ja pioni? Ja ruusutkin pyrkivät ulos penkistä.
Pihallamme kasvaa kotoperäisten lajien lisäksi yksi pallotuija ja se on pysynyt juuri siinä mihin sen istutin. Hämmästyttävää on, että joka kevät se nousee lumen ja jään alta ja suoristaa oksansa. Se oli aikoinaan riskihankinta, sillä sen ei pitänyt selvitä meidän talvesta. Se selvisi, kasvaa ja kukoistaa.
Pihalta löytyy talven jälkeen pari peräkärryllistä oksaroskaa. Se on pakko kuljettaa pois. Kotitarvepuutarhuri löysi tänä keväänä kaupungin palvelun, jota on syytä kehua. Kaupunki on järjestänyt 24/7 auki olevan palvelupisteen Säväkäntien varteen. Risujen ja haravointijätteen jättöpaikkaan saa viedä kotitalouksista peräisin olevia risuja ja oksia sekä puutarhajätettä. Tämä lähipalvelu on kerta kaikkiaan hieno juttu.
Mutta mitä tehdä pihan istutuksille? Taitaa olla tänäkin keväänä asiaa paikalliselle puutarhalle.