Alakerta | Juhani Eskola / juhani.eskola@koillissanomat.fi
Urheilijat ovat kummaa väkeä.
He tuntuvat valittavan siitä, kun eivät saa tehdä töitä.
Otetaan esimerkiksi jääkiekkoilija.
Kun pelaaja ei pääse pelaamaan, hän on pettynyt. Häntä tympäisee se, että muut saavat tehdä hänen työnsä, mutta pelaaja itse joutuu seuraamaan toimintaa katsomosta.
Häntä sapettaa esimies, joka on käskenyt pitää vapaapäivän töistä.
Vastaavassa tilanteesta tavallinen duunari ottaisi kaiken irti ja nauttisi täysin siemauksin, kun saisi seurata sivusta työkaverien aherrusta. Ei siinä paljoa alahuuli väpättäisi, vaan riemu olisi ylimmillään.
Duunari kehuisi vuolaasti kavereilleen sitä, kuinka mukava ja reilu esimies hänellä onkaan. Antoi jopa vapaapäivän pyytämättäkin.
Entäpä sitten urheilijan sairausloma?
Siinä missä duunari käpertyy sängynpohjalle viikoksi lepäämään tai nauttii kuukauden vapaasta toinen käsi kipsissä, urheilija haluaa sairauslomallakin ahertaa.
Ahertaa siksi, että on taas terveenä valmis töihin, eikä ole jäänyt jälkeen muista.
Duunaria ei kamalasti huoleta, mitä muut työkaverit ovat sillä aikaa töissä tehneet, kun sairauslomaa on vietetty.
Entäpä vapaapäivinä sitten?
Siinä kun duunari heittää haalarit nurkkaan perjantaina ja kipaisee pitkäripaisen kautta kotisohvalle, urheilija muistuttaa itseään lepäämisestä.
Levosta siksi, että jaksaa tehdä taas vapaapäivän jälkeen tehdä töitä pirteänä ja entistä parempana työntekijänä.
Lomat ovat tavallisen duunarin parasta aikaa elämässä.
Viisi kuusi viikkoa ilman huolen häivää – paita pois ja ihon sekä makkaran käristystä. Työt on syytä unohtaa kokonaan, että on sitten akkuja ladattu.
Urheilija harvoin malttaa olla joutilaana kuukautta. Tai jos on ollutkin, tulee töihin palattua todennäköisesti sakkoja, kun ei ole huolehtinut työkunnostaan lomalla.
On siis turha kadehtia urheilijoiden hyviä tuloja. Kyllä he euronsa ansaitsevat, kun urheilutapahtumat sijoittuvat vielä iltoihin ja viikonloppuihin, eikä niistä makseta erillisiä lisiä.
Urheilija on töissä lähes ympäri vuorokauden koko vuoden ajan.
Juhani Eskola