Uudessa jää­hal­lis­sa tar­ke­nee T-pai­das­sa­kin, jos on kiivas peli – ilo­uu­ti­nen myös sa­li­ban­dyn pe­laa­jil­le: kauan odo­tet­tu täy­si­mit­tai­nen kenttä val­mis­tuu syk­syk­si

-
Kuva: Aku Kallunki

Kuusamon uuden jäähallin rakennustyöt liikuntakeskuksen alueella ovat täysillä käynnissä.

Työpäällikkö Juho Manninen pääurakoitsija Rakennusliike Manninen Oy:stä sanoo, että aikataulussa ollaan ja valmista on suunnitelmien mukaan ensi syyskuussa.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Videolla Juho Manninen kertoo jäähallityömaasta.

Montitoimi-/jäähallin rakennustyöt aloitettiin viime kesänä. Monitoimihalliin tulee uusi jäähalli sekä liikuntahallin laajennus. Kuusamon kaupungin rakennuttajainsinöörin Jyrki Oikarisen mukaan uusi jäähalli mahdollistaa jääurheilun ympäri vuoden sekä liikuntahallin laajennus täysmittaisen salibandykentän.

Liikuntakeskuksesta muodostuu monen eri lajin kokonaisuus, jossa voi järjestää myös suuria tapahtumia.

Uuteen jäähalliin tulee 500 henkilön katsomo kuppipenkeillä, kahvio ja parvi, josta on hyvät näkymät kaukaloon. Lisäksi halliin tulee neljä uutta pukuhuonetta, varusteiden säilytys- ja kuivaustilat sekä tarvittavat huoltotilat. Jäähalli tulee kiinteään yhteyteen nykyisen liikuntakeskuksen kanssa ja niiden väliin tulee lasiseinä.

Liikuntasali puolestaan saa remontin yhteydessä uuden joustokoolauslattian, johon tulee taraflex-pinnoite. Saliin tulee myös uusi led-valaistus.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 6,5 miljoonaa euroa (alv 0). Kohde on saanut avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä 900 000 euroa.

Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehdit Siistonen Oy, rakennesuunnittelusta Insinööritoimisto Ronkainen Oy, sähkösuunnittelusta Sähköpalvelu Mustonen Oy ja LVIA-suunnittelusta Lvi-suunnittelu Pohjola Oy. Pääurakoitsija on Rakennusliike Manninen Oy, sähköurakoitsija Sähköpalvelu Mustonen Oy, lvv-urakoitsija Lvi-työ Meskus Oy, lv-urakoitsija Tornion Ilmastointitekniikka Oy ja jäärataurakoitsija Suomen Tekojää Oy.

”Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 6,5 miljoonaa euroa.