Alakerta | Riina Puurunen riina.puurunen@koillissanomat.fi
Kun kaksi polkupyöräonnettomuudessa loukkaantunutta tyttöä jäi Nurmijärvellä ilman apua, myötätunnon ja auttamishalun puuttumisen lisäksi tapahtuneeseen etsittiin selitystä avuttomuudesta ja pelkuruudesta.
Ihmiset eivät uskalla mennä auttamaan tilanteisiin, jossa pelkäävät olevansa tumpeloita tai paljastavansa tietämättömyytensä ja taitamattomuutensa.
Vaatimus siitä, että auttamiseen tarvitsee olla ammattitason ihminen, tekee meistä hirviöitä. Pois katsominen oman epävarmuuden takia on kai raukkamaisuuden huippu.
Miten kamala on ajatus siitä, että oma lapsi, itse tai kuka tahansa ihminen jää murtuneen raajansa kanssa ilman apua siksi, että paikalle sattunut ei ole terveydenalan ammattilainen. Yrittäminen riittää, ja ihmisenä ihmiselle oleminen, pysähtyminen ja avun hankkiminen. Väärin ei voi auttaa.
Minussa asui väärin auttamisen pelko tai ehkä se oli pelko siitä, että en pysty auttamaan niin paljon kuin haluaisin. Siksi kävin äskettäin Kuusamo-opistossa ensiapukurssin ykkösestä kakkoseen.
Muutamassa illassa ja muutamassa lauantaipäivässä oppii paljon, kun opetus on asiantuntevaa, keskustelevaa ja välineet ovat kunnossa. Mainita täytyy sekin, että en osannut odottaa ensiapukurssilla olevan niinkin hauskaa kuin siellä oli.
Ensiaputaidot tuovat itseluottamusta. Niin pelottavaa, kun onnettomuustilanteeseen meneminen on, on sinne varmasti huomattavasti helpompi mennä näiden taitojen kanssa kuin ilman niitä.
Nurmijärven tapauksen jälkipyykkinä on pohdittu sitä, mihin auttamisenhalumme ja myötätuntomme on kadonnut. Jos kodeissa ei kasva myötätuntoon pystyviä ihmisiä, pitäisikö sekin opettaa koulussa? Joidenkin mielestä pitäisi.
Sen sijaan, että terveystiedon kirjaan lisätään kaksi aukeamaa asiaa myötätunnosta ja auttamishalusta, piirtäisin yläkoulun opetussuunnitelmiin pakolliset ensiapukurssit.
Ainakin Kuusamo-opiston ensiapukouluttaja Tuula Muhonen opettaa Heimlichin otteen ja avomurtuman sitomisen lomassa isoja asioita myötätunnosta.
Riina Puurunen