Kokeilu: Tekoäly uutisoi Koil­lis­sa­no­mien jutut tällä vii­kol­la

TOIMITTAJALTA: Len­to­pal­lo­ke­vään rat­kai­su­het­ket lä­hes­ty­vät – Pölkky Kuu­sa­mon vä­him­mäis­ta­voit­tee­na run­ko­sar­jas­sa pitää olla kol­man­nen sijan säi­lyt­tä­mi­nen

Mainos: Tilaa Koillissanomat Digi koko vuodeksi samaan hintaan: 3 kk 35,70 € + 2 kk kaupan päälle, tilaa tästä

Kolumni

Vä­hin­tään­kin myyt­tis­tä – lyhyt urani säh­kö­au­to­bon­ga­ri­na

Olin nielaista nyhtökauraleipää väärään kurkkuun, kun avomieheni kertoi nähneensä sähköauton. Tuosta vain, ladattavana suuren kaupan seinässä.

Olen urbaani ekopiipertäjä, vannonut kulkevani maksimissaan kahden renkaan varassa ja ilman moottorin voimaa. Silti minäkin tiedän, että sähköauto on Oulun autokannassa harvinainen laji. Sähköauto näyttää samalta kuin tavallinen auto, mutta kulkee hiljaa ja päästöittä. Sen sattumalta näkeminen oli vähintäänkin myyttistä.

Kilpailuhenkisenä halusin päihittää mokoman epätodennäköisyyden. Avomieheni oli nähnyt lajin yksilön latauksessa. Minä saisin aran eläimen kiinni liikkeessä, tiellä. Siltä seisomalta päätin ryhtyä sähköautobongariksi.

Tavallisella reitilläni joen rannasta ja puistosta en sähköautoa tavoittaisi. Minun oli laajennettava reviiriäni autoteille ja mentävä liki olentojen omaa elementtiä, pölyä ja betonia.

Pysähdyin tien penkalle tiirailemaan ohi suhahtelevia petoja. Pensaassa laulava peippo tunnistetaan äänen perusteella, sähköautot niiden äänettömyydestä. Laskeuduin renkaiden tasolle ja höristin korviani. Vaikka olin tottunut kaupungin taustameluun, en pystynyt erottamaan, mille autolle hiljaisuus kuului, jos millekään. Minulle tuli kuuntelemisesta vain nälkä ja sain pölyn nielemisestä päänsärkyä. Sähköautot pysyivät piilossa.

Pari viikkoa kuulostelin autojen hyrinää, ja kävin epäluuloiseksi. Sähköautot ovat kai tarunhohtoisinakin liian hauraita pysymään liikkeellä. Latauspaikkoja pystyy rakentamaan talon kuin talon pihaan, mutta hevosvoimia täytyy todellakin ravita. Pitkiltä vaelluksilta ratsu palautuu hitaasti ja se saattaa arkailla pakkasta niin, ettei aina lähde liikkeelle.

!Minun oli laajennettava reviiriäni autoteille ja mentävä liki olentojen omaa elementtiä, pölyä ja betonia.

Oli aika vaihtaa taktiikkaa. Pyysin jonkun sähköauton omistajan näyttämään autonsa, mutta yksikään tuttuni ei tunnustanut omistavansa sellaista. Törmäsin vain huhupuheisiin hybrideistä, puoliksi sähköllä ja puoliksi polttomoottorin voimalla kulkevista autoista, ja hermostuin. Miten pystyisin bongaamaan lajin, joka oli alkanut sulautua autokantaan?

Lopulta luovutin. Pyysin avomiestäni näyttämään paikan, jossa hän oli nähnyt myyttisen olennon. Aluksi hän ei ymmärtänyt kysymystäni ja kun hän ymmärsi, virnuilulle ei tullut loppua. Neuvoi hän kuitenkin reitin sähköautojen paikalliselle latauspaikalle.

Otin kaksi tasapainoiltavaa rengasta alleni, ja lähdin. Minun ei tarvinnut edes nousta pyörän selästä, kun erotin latauspisteellä sähköauton. Aivan tavallisen auton näköisenä se liittyi johdolla seinään ja imi sähköä kuin loinen. Olihan erikoisessa tapauksessa jotain hauskaa, mutta ei enää mitään ihmeellistä, saati mystistä.

Kiinnostukseni sähköautobongaukseen lopahti siihen. Menin kotiin, ja avomies lopetti virnuilun, mutta kaupungin suhinassa kuulen edelleen hiljaisuutta.