Jokunen aika sitten julkistettiin tilastoja, joiden mukaan väkimäärä vähenee Suomessa ja Koillismaalla hälyttävää vauhtia. Syynä esitettiin erityisesti syntyvyyden lasku. Tilastot ovat totta, mutta eivät kerro koko totuutta. Ensimmäinen ja vielä rajumpi syntyvyyden lasku koettiin jo 1970-luvulla. Suomen kehitys on samanlainen, tai muutamaa vuotta jäljessä muun Euroopan kehitystä. Ongelma on sama kuin ilmastonmuutoksessakin. Romahdus on ennustettu, mutta nopeus yllättää.
Koillismaan kunnissa väestön väheneminen merkitsee pohdintaa siitä, mitä palveluita tulevaisuudessa on tarjolla ja miten yhä harvemmin asutuilla alueilla asutaan. Samalla on mietittävä myös kaksinaista ongelmaa: työttömyyttä ja työvoimapulaa.
Suurin mielipiteitä muokkaava tekijä taitaa olla maaseudun ja kaupunkiseutujen vastakkainasettelu. Ilmiö, johon en muista missään muualla törmänneeni. Euroopassa raja maaseudun ja kaupungin välillä on liudentunut runsaamman asutuksen ja toiminnan seurauksena. Itseasiassa välillä on varsin hankala erottaa ollaanko maaseudulla vai taajama-alueella viiniviljelysten ja peltojen alkaessa heti ruutukaavan vierestä. Ja kyllä. Strasbourgissa tai Normandiassa oltiin hyvin ylpeitä maaseutumaisesta alueesta.
Suomessa Helsinkiä elinalueensa keskiössä pitävät henkilöt tuovat erityisesti esille maaseutuasumisen kannattamattomuutta. Ihmisten kannalta kyse ei ole kannattamattomuudesta. Kyse on siitä, että ihmiset haluavat asua siellä missä heidän on hyvä olla. Erikoista on näkemys, että koska asuntojen hinnat jatkuvasti kallistuvat kaupunkiseudulla, olisivat ne jotenkin arvokkaampia käyttöhyödyltäänkin kuin maaseudulla sijaitsevat rakennukset. Nämä talot ovat kuitenkin asuntoja ihmisille, jotka viihtyvät maalla ja haluavat elää siellä.
Maaseutu ja kaupunki tulisikin nähdä yhtä soveliaina asuinpaikkoina. Toki on syytä pohtia työvoiman liikkuvuutta, mutta miksi senkin osalta pitää nähdä vain Tampere, Helsinki tai Turku kohdepaikkakuntana. Kainuussa on huutava pula metallimiehistä, miksi helsinkiläinen ei voi siis muuttaa edullisten asumiskustannusten Kainuuseen tai matkailualan työntekijä Kuusamoon.
Koillismaalla meidän on silti realistista huomata, ettei väkirikkauden aika enää palaa. Synnyinkuntani Posion väkimäärä putoaa tulevina vuosina niin alas, että oikeasti on mietittävä mitä tehdään. Ei Taivalkoskella tai Kuusamossakaaan ongelmaa kannata syrjään sysätä. Valtion hallinnossa on viritelty uudelleen ajatuksia kuntaliitoksista. Posiolla korostetaan kuntaitsenäisyyden säilymistä. Kuntaliitokset eivät välttämättä olekaan ainoa oikea ratkaisu, ainakaan nykyisillä rajoilla. Ei pernulaisesta kuusamolaista saa millään ja kyllä jumiskolainen asiansa hoitaa nyt ja jatkossa Kemijärvellä.
Toisaalta ei itsenäisyyskään mikään pyhä ja muuttumaton asia saa olla. Jos sitä on etua asukkaille, niin rohkeasti on pohdittava sekin ratkaisu.
Hallintoa on muutettava niin, että kunta- ja maakuntarajat häiventyvät. Tekniikka mahdollistaa asioinnin mistä vain, se voi mahdollistaa asioinnin myös missä ja mihin vain. Kyllä posiolaisen pitäisi pystyä jättämään rakennuslupansa tarvittaessa vaikka Taivalkoskella, käymään lääkärissä Rovaniemellä ja viedä lapsensa lähimpään kouluun vaikka Kuusamon puolelle.
Hallinnollisena yksikkönä kunnan tulee toimia olosuhteiden mukaan, jos olosuhteet muuttuvat ja vaativat hallinnon muutosta, niin tehtäköön niin. Kunnallinen demokratia voi myös löytää aivan uusia ilmenemismuotoja.