Kun olin pieni, sain kerran peräkkäisinä päivinä kutsut kaksille syntymäpäiville. Toinen sankari oli tuttu koulusta, ollut luokkatoverini jo pari vuotta. Toinen taas oli ystäväperheemme minun ikäiseni lapsi, hänkin ollut mieleinen leikkikaverini jo useamman vuoden ajan. Kutsuissa oli sama päivä ja sama kellonaika.
Jokainen meistä lienee joutunut valintatilanteeseen, jossa ei ole yhtä, selkeästi muita parempaa, vaihtoehtoa. Tilanteet voivat olla kiperiäkin ja lopputulokset kehnoudellaan kilpailevia. Usein joudumme pohtimaan paitsi omaa tahtoamme, myös päätöstemme seurauksia. Kumpi kaveri pääsisi helpommin yli sivuutetuksi tulemisen pettymyksestä? Satuttava totuus vai valkoinen valhe?
Japanilaisen Nao-jon parisataa vuotta sitten kirjoittama haikuruno: ”Sääli poimia, / sääli jättää pellolle / teitä, orvokit!” kuvaa valitsemisen tuskaa. Luulen, että runo on kestänyt aikaa niin hyvin, koska se pukee kauniisti sanoiksi yhden länsimaisen nykyihmisen suurimmista paradokseista: meillä on viimein varaa valita, mutta olemmeko onnellisia?
Esi-isämme ja -äitimme eivät mitä luultavimmin tienneet mitään kovista ja pehmeistä rasvoista tai pohdiskelleet asuintilojensa fengshuita: eihän se ole vielä tämä päivänäkään kaikkien pallontallaajien kyseenalainen oikeus. En kuitenkaan usko, että he olivat sen onnettomampia kuin me harvat ja valitut nykyajan suomalaiset. Heidän herransa oli ympäristö, me taas yritämme sitkeästi lähestyä tilannetta, jossa olemme oman itsemme herroja.
On ollut mahtavaa huomata, kuinka kasvaessani olen saanut askel askeleelta lisää vapauksia. Voin lähteä yksin reissuun, suunnitella lukujärjestykseni ja valita pääpiirteittäin, miten aikani vietän. Mukana on kuitenkin seurannut myös vastuu: minun oletetaan myös kykenevän sitoutumaan yhteisten sääntöjen noudattamiseen ja huolehtimaan, että kaikki koulutehtäväni tulevat tehdyiksi.
Välillä kasvanut vastuu on raskas kantaa, ja elämä hallitsee minua, enkä minä elämää. Vastaan tulee vaikeita valintoja. On osattava ajatella asioita muidenkin kannalta ja seilata toiveiden, velvollisuuksien ja mahdollisuuksien ristiaallokossa vaihtelevin tuloksin.
Maailma muuttuu koko ajan, eikä se voi olla näkymättä myös juhlista perinteisimmässä. Siksi jouluunkin voi liittyä painetta muuttaa vanhoja, tuttuja perinteitä. Vaikka ensin voikin tuntua oudolta vaikkapa viettää joulua eri paikassa kuin ennen, uusista perinteistä voi tulla vielä entisiäkin rakkaampia - en osaisi esimerkiksi kuvitella joulua ilman vanhoja klassikoita täydentäviä uudempia joululauluja.
Silloin tällöin kaipaan aikaa, jolloin minun ei tarvinnut olla vastuussa mistään ja joku muu teki päätökset puolestani. Tiedän kuitenkin, että jos joku vieläkin holhoaisi, turhautuisin ja haaveilisin vapaudesta: siitä, että saisin itse valita reittini, tavoitella unelmiani ja kokeilla rajojani. Elämä on seikkailu.
Rauhallista joulua!