Namibiassa vietettiin lokakuun alussa Omukwetun 115-vuotisjuhlaa Windhoekin Hosianna-seurakunnassa. Pohjois-Namibiassa Ambomaalla oli juhla sitten kaksi viikkoa myöhemmin Oniipassa. Windhoekin juhlassa oli mukana myös Namibian varapresidentti Nickey Iyambo. Hän on monelle suomalaiselle hyvinkin tuttu ja puhuu hyvin suomea, sillä hän asui Suomessa pakolaisena yli kaksikymmentä vuotta ja opiskeli täällä ensin geologiksi ja sitten vielä lääkäriksi. Opiskeluaikana hän oli myös nykyisen Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen huonetoverina opiskelija-asuntolassa.
Omkwetu on ensimmäinen ambokielinen lehti. Se oli aluksi nimeltään Osoondaha (Sunnuntai), vuodesta 1936 Omukwetu (Meikäläinen). Ensimmäinen päätoimittaja oli Lähetysseuran työntekijä Albin Savola. Useat lähetystyöntekijät ovat sittemmin olleet Omukwetun päätoimittajina ja toimittajina, kunnes vuonna 1965 Leonard Shemuvalula otti johdon käsiinsä. Omukwetu ilmestyy kymmenisen kertaa vuodessa. Lehti maksaa 3,5 nadia (0,20 euroa) ja se kiertää myös seurakunnissa kädestä käteen.
Varapresidentti Nickey Iyambo kiitteli juhlassa kirkon kouluja ja suomalaisten osuutta koulutuksen, kasvatuksen ja sairaanhoidon kehittymisessä. Suomen Namibian suurlähettiläs Anne Saloranta maalaili tulevan reformaation juhlavuoden yhteistyömahdollisuuksia suurlähetystön ja kirkon välillä. Namibian ev.lut. kirkon ensimmäisen piispan Leonard Aualan poika Joseph Auala kertoi kirkon kirjapainon ja lehden vaiheista. Kirkon kirjapaino Oniipassa räjäytettiin vuonna 1973, ja uusi avattiin kahden vuoden päästä. Toisen kerran kirjapaino räjäytettiin vuonna 1980. Sabotaasien takana oli Etelä-Afrikan hallinto, joka koki Omukwetun julistavan poliittista sanomaa Namibian itsenäisyyden puolesta. Uhkailut kaikuivat kuuroille korville ja kirjapaino lähti aina uuteen nousuun.
Ensimmäisen palopommin räjäytys vuonna 1973 poltti täysin koko kirjapainon varastoineen. Olin juuri saanut valmiiksi kirjapainon täysremontin, vain loppuraportti oli enää tekemättä ja niin se vain haihtui savuna ilmaan. Itse olin vasta vihityn vaimoni kanssa parin viikon lomalla rannikolla ja Damaramaalla sekä Etoshan alueella täysin tavoittamattomissa ja palatessani viikko tuhotyön jäleen kotiin näin tuhotun kirjapainon. Sain tehtäväkseni aloittaa heti uuden kirjapainon suunnittelun ja rakentamisen ja Suomessa Kotimaa-lehti aloitti keräyksen varojen saamiseksi uutisrakennukseen. Sovimme kirkon ja kirjapainon johdon kanssa, että uusi rakennetaankin kedolle tien toiselle puolelle vastapäätä aikaisemmin rakennuttamaani kirkon päätoimistoa. Suunnitelmissa lähdin siitä, että jos vastaavaa sattuisi tulevaisuudessakin, ettei uusi kirjapaino ainakaan tuhoutuisi kerralla yhdellä pommilla. Piirsin uuden kirjapainon neljänä eri rakennuksena, paperivaraston, konehallin, toimiston ja kirjavarasto-myymälän erillisinä rakennuksina muutaman metriä erilleen toisistaan saman katon alle ja kaikki palamattomista rakenteista. Seuraava tuhotyö hajoittikin sitten vain keskellä olleen konehallin muiden osastojen kärsiessä vain ovien ja ikkunoiden rikkoutumisella paineaallossa. Samoin kyllä kävi myös päätoimiston oville ja ikkunoille.
Lähetyssaarnaaja Savola on kertonut kirkon kirjapainon ambokielisen Oshinyangangidho-nimen historiasta, miten hän keskusteli kirjapainon nimestä vuonna 1901, jolloin ensimmäiset painotuotteet olivat päässeet kansan ihmeteltäväksi. Miehet sanoivat, että varikset temmeltävät pehmeässä sannassa, niin että siihen jää jäljet, siitä käytetään verbiä njanjangidho. Kirjapainon nimen täytyisi johtua samasta sanasta. Uuden ajan airut saikin nimekseen osinjanjangidho, väline, joka painaa variksen jälkiä papereille.