Nykyään aika tuntuu kuluvan melkoisella vauhdilla. Eilisaamuna huomasin, että kalenteri oli käännettävä maaliskuulle. Kerrankin olin tämän asian suhteen ajoissa liikkeellä. Toisinaan olen saattanut nimittäin havahtua vasta siinä kuukauden toisella viikolla, että seinällä olevan ajannäyttäjän sivua on vaihdettava.
Aina silloin tällöin olen pohtinut sitä, että miksiköhän aika lipuu eteenpäin niin vauhdilla, jopa kohtuuttoman nopeasti. Ehkäpä se johtuu siitä, että näin nykyaikana ihmiset on lähestulkoon pakotettu pitämään kiirettä jatkuvalla syötöllä. Leivän ja muiden ruokatarvikkeiden eteen on painettava hommia siihen malliin, ettei oikein missään vaiheessa ehdi pysähtyä. Kauhealla tahdilla on pahimmassa tapauksessa mentävä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Tahtia hiljennetään ehkä vasta eläkkeellä, jos sittenkään. Kaikki eivät edes välttämättä elä eläkkeelle saakka, kun terveys pettää kesken kovimpien ruuhkavuosien.
Sitä sopii miettiä, että mistä tämä kaikki johtuu. Kuka ylipäätään on keksinyt sen, että ihmisten on pidettävä jatkuvasti kohtuutonta vauhtia turvatakseen toimeentulonsa. Kaikkien ihmisten kohdalla ei välttämättä ole näin, sillä joku onnellisten tähtien alla syntynyt tapaus on saattanut kerryttää omaisuuttaan siinä määrin, että kiirehtimiseen ei ole mikään pakko. Saattaahan toki olla, että joillakin kiirehtiminen on sen verran verissä, etteivät he älyä pysähtyä edes vapaa-ajallaan hypätessään toinen toistaan hienompien harrastustensa parissa.
Ja mitä tuohon onnellisten tähtien alla syntymiseen tulee, en voi mitenkään olla varma siitä, että suuri omaisuus onnea toisi. Minulla kun ei ole asiasta henkilökohtaista kokemusta.
Olen siis kaiken kaikkiaan sitä mieltä, että välillä tekisi hyvää pysähtyä ja lopettaa tämä älytön kiireen kanssa vouhkaaminen edes hetkeksi. Kun nyt on tosiaan jo maaliskuu, niin ajattelin, että jossakin vaiheessa lienee syytä painua vaan metsään aurinkoisista kevätkeleistä nauttimaan. Sillä oletuksella tietenkin, että aurinko vielä jossain välissä paistaa.
Janne Kaikkonen