Kun siskoni savolainen aviomies kävi pari vuosikymmentä sitten ensimmäisen kerran meillä kylässä, kansanluonteet kohtasivat ravakasti.
Oli kaunis kesäpäivä. Olimme aloittaneet pihasaunassa jonkinsorttiset korjaus- ja siivoushommat, kun siskoni hurautti miehensä kanssa pihaan. Siinä tervehdittiin ja puhuttiin ja jatkoin pihasaunan rappurallien jynssäämistä.
Sisko jutteli tottuneesti puuhastelun keskellä, mutta tuleva lankomies ei näyttänyt iloiselta. Hän koki tulleensa kylään huonoon aikaan keskelle kiireistä kesäpäivää, kun meistä aika oli mitä sopivin. Jääkää nyt edes kahville.
Nykyään tiedän, että savolaisten ”ei tarvitse meitä varten keittää” ei tarkoita, että he eivät halua kahvia. He jäävät mielellään kahville, jos minä vaan ymmärrän pyytää vielä toisen kerran ja istun rauhassa seurustelemaan kahvipöydän ääreen. Olin kovin nuori ja tietämätön.
Meidän perheen vävyt ovat muualta. Seurustelua arvostava savolainen, pohdiskelevia keskusteluja arvostava pohjoiskarjalainen ja tekemistä arvostava pohjoispohjanmaalainen ovat naimisissa Kainuun, Savon ja Pohjois-Pohjanmaan kohtauspaikassa syntyneiden kanssa. Meissä on kainuulaista synkkyyttä, pohjoispohjanmaalaista käytännöllisyyttä ja savolaista seurallisuutta.
Tulin miettineeksi meidän perheen vävyjen kansanluonnetta, kun YLE kertoi henkistä kotia koskeneen kyselynsä tuloksista. Sen mukaan ihmisen henkinen koti löytyy usein lapsuuden ajan maisemista ja kokemuksista. Helppo uskoa, varsinkin jos on kasvanut synnyinseutunsa maisemassa ja sukulaistensa ympäröimänä.
Kun on kasvanut muualla kuin synnyinseudullaan ja sukulainen naapurina on helppo uskoa, että sielunmaisema ja henkinen koti on sittenkin kirjoitettu geeneihin enemmän kuin syntynyt kokemusperäisesti.
Miksi muuten kumpuileva jokivarsi ja isot järvenselät olisivat sielunmaisemaani vaikka en koskaan ole asunut jokivarressa tai järven rannalla. Miksi muuten pitäisin niin paljon ihmisistä, joilla on lakoninen huumorintaju vaikka sellainen aiheuttaa näillä korkeuksilla enimmäkseen hämmennystä.
Lankomiesten ja mieheni kansanluonteissa on siis sopivasti jotain sellaista, joka tuntuu tutulta ja kodikkaalta. Hyvin kätevää. Sitä on valinnut puolisokseen palasen henkistä kotiaan. Ja kun siskot ovat tehneet samoin, vuosien saatossa myös ymmärrys itselle vieraampia kansanluonteita kohtaan on kovasti avartunut. Sittemmin meillä on kahviteltu ja puuhasteltu yhdessä hyvillä mielin.
Riina Puurunen