Suomen paikatuin mäki on melkoisella varmuudella Haapovaaranmäki Jokijärventiellä muutama kilometri Taivalkosken kirkonkylältä Itälehtoon päin. Kerran yritin laskea paikkojen määrän, mutta kun olin päässyt jo yli viidenkymmenen paikan, niin laskuni sekosivat ja siitä tiedän, että paikkoja on aivan liian paljon.
Muualtakin tien öljysorapäällyste alkaa olla lopussa, sillä kotitienhaarani Päävaarantien kohdalla päällyste on kuin kanaverkkoa, jonka silmistä vihreä heinikon alku pilkistelee jo niin somasti. Somaa ei ole kuitenkaan se, kun tiellä vilkkaasti liikennöivät tukkirekat kallistelevat lähes rattaat ilmassa pahimmissa painaumissa.
Tästä seuraa tietysti kysymys, että miksi Jokijärventietä ei korjata. Tietysti siksi, kun kaikki tierahat menevät Etelä-Suomen moninkertaisiin kehä-, rauta-, ja metrorakennuskohteisiin. Seuraavaksi pitää kysyä, että miksi pitää rakentaa niin mahdottomasti pienelle alueelle. Tietysti siksi, kun työikäisille ihmisille ei anneta mahdollisuutta tulla toimeen kotiseuduillaan, jossa he viihtyisivät ja olisivat yhteiskunnalle paljon tehokkaampia ja arvokkaampia työntekijöitä kuin kiusattuina etelän lähiöissä ja ruuhkissa.
Tämmöisessä ihmisten sullomisesta kehien sisään kuin karjalauma ei ole sattumaa, vaan jossain vakaasti harkittua keskittämispolitiikkaa, johon meidän kaikkien suomalaisten on reagoitava ennen kuin on liian myöhäistä. Myös niihin pääkaupungin napamiesten ja - naisten halveksuviin väitteisiin, että olisimme täällä pohjoisessa etelän elättejä, on reagoitava ja todettava, että asia taitaa olla toisinpäin.
Maassa pitää olla arvoisensa pääkaupunki ja siellä pitää asua paljon ihmisiä, mutta ei niin, että kaikki suomalaiset yritetään ahtaa vastentahtoisesti sinne, minne he eivät halua. Tämänhän sanoo jo järkikin, mutta lieneekö sitä etelän taivaan alla sitten riittävästi. Eduskunnassahan sitä näin äkkipäätä ajatellen kuvittelisi älliä olevan yllin kyllin, kun maan parhaat on kammattu sinne edustajiksemme. Monesti tuntuu kyllä, että näin ei ole, sillä terve maalaisjärki näyttää uupuvan kovin monelta tyhjänpuhujalta.
Pohjoisia asuinseutuja uhkaa myös alhaisesta syntyvyydestä johtuva väestökato. Esimerkiksi Taivalkosken väkimäärä tippuisi viimeisimmän ennusteen mukaan neljästätuhannesta kolmeentuhanteen kahteensataan vuoteen 2040 mennessä. Ei passaa kuusamolaisillakaan nauraa yhtään, sillä siellä väkimäärä tippuisi viidestätoistatuhannesta kahteentoistatuhanteen. Posiolla kävisi vielä köpelömmin, sillä nykyisestä kolmestatuhannesta kahdestasadasta asukkaasta tipahdettaisiin kahteentuhanteen kahteensataan asukkaaseen, eli pudotusta tulisi ennusteen mukaan huimat 32 prosenttia.
Eli ei hyvältä näytä missään lähiseudun asuinsijoilla, eikä vierimakuukaan paljoa auta, kun me asukkaat ollaan suurimmaksi osaksi sen verran vanhoja, että vain kädestä pitely onnistuu, mutta eipä paljon muuta.
Taitaa ainoa konsti olla se, että saamme houkuteltua tänne uusia yrittäjiä, jotka luovat työpaikkoja ja sen seurauksena nuoret voivat rakentaa luottavaisina elämänsä tänne kotiseutumme hienoihin maisemiin. Täällä on hyvät ja turvalliset olot lapsien kasvaa kunnollisiksi, kotiseutuaan ja omaa kotimaataan rakastaviksi kansalaisiksi.
Onko edellä esittämäni haavetta vain? Itse en ainakaan toivoisi niin, sillä juuri nyt on aika viitoittaa se polku, joka johtaa siihen, että katuvalot valaisevat yhä uusien sukupolvien teitä kotikylillämme. Maailmasta, ja ennen kaikkea Suomesta, on tehtävä sellainen, että täällä voi elää ja tehdä työtä kuitukaapelin päässä tai siellä missä itsekukin haluaa.
Silloin meille syntyy uusia Sampoja ja siinä ohessa vähän muutakin hyvää.