Kolumni

Veikko Räisäsen kolumni: ”Ennen joulua on niin kovat pakkaset, että arimmat joutuu jo oikomaan lakin korvukset suoriksi.” – hämäriä aikoja

Ilmojen säätäjä on pidellyt niin leppoisia kelejä, että on tarennut oikein hyvin pukkailla lunta ja hiihdellä hiljalleen koiravaljakkoreitillä tälle talvelle rapiat kolmesataa kilometriä. Lumesta enemmät kilometrit eivät ole olleet kiinni, sillä sitä jo puolimetriä, ja se on enemmän kuin miesmuistiin. Tiedän kuitenkin, että lumentulo loppuu ihan kohta. Ja tiedän sen siitä, kun sukulaismieheni, sääennustuksen Suomenmestari Jorma Alasimonen sanoi minulle Päätalopäivien toritapahtuman lämmössä, että ”Ennen joulua on niin kovat pakkaset, että arimmat joutuu jo oikomaan lakin korvukset suoriksi. ”

Onhan niitä pakkasia ollut ennenkin, eli eiköhän me nämä tulevatkin kestetä. Kestämistä on ollut kuitenkin siinä, että miten poliitikot ovat huseeranneet Postin ja muidenkin meille kaikille tärkeiden asioiden ympärillä. Lähinnä kait voisi sanoa, että suma seisoo ja miehet sekä naiset senkun kun vain makoilevat tai puuhailevat mitä nyt sattuvat hoksimaan. Päätöksiä kun työttömyyden alentamiseksi tai soten eteenpäin viemiseksi ei ole tullut yhtään. Puhumattakaan nyt siitä, että meille maalla asuville tärkeän syrjäseutujen alemman tieverkon korjaus- ja ylläpito-ohjelmaa oltaisiin edes suunnittelemassa. Minusta se pitäisi tehdä heti eikä viidestoista päivä, sillä valtio saa nyt rahaa markkinoilta miinuskorolla ja olisi erinomainen hetki korjata kaikki muukin mikä korjausta tarvitsee.

Tässä kohtaa on hyvä kirjoittaa valtion velka-asiasta ihan näin vain sinisessä hämärässä, sillä niin hämäränhienolta se kuulostaa ja on tarkoin varjeltu salaisuus. Suomella on valtionvelkaa tällä hetkellä 110 miljardia euroa ja tästä velasta neljäsosan valtio on velkaa omalle pankilleen Euroopan Keskuspankin osana olevalle Suomen Pankille. Tämän lisäksi Suomen Pankin hallussa on kolmasosa valtion liikkeelle laskemista velkakirjoista. Lisäksi kun otetaan huomioon eläkerahastot ja kaikki muut tuotot valtiolle, niin Suomi ei ole velkaa kenellekään. Päinvastoin Suomi käytännössä velaton ja on maailman seitsemänneksi rikkain maa ja edellään vain kuusi öljyvaltiota.

Silti meitä suomalaisia pelotellaan ja pidetään kurissa uhkailemalla velalla, vaikka se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Valtiohan kun maksaa korot ja pääoman lyhennykset itselleen ja Suomen Pankki tilittää ne joka vuosi valtiolle takaisin, eli tämä on hieno puhallus malliin Robert Redfordin ja Paul Newmanin tähdittämän elokuvan, tai varmimmin ihan tahallinen kurinpidollinen hämäys: ”Se, joka kuritta kasvaa, kunniatta kuolee.”

Täydelliseksi kaiken tekee se, että niin Suomen Pankin kuin kaikilla muillakaan Euroopan Keskuspankin osana olevilla pankeilla ei ole aikomustakaan koskaan periä saataviaan isänniltään, eli meiltä kansalaisilta, vaan häivyttää ne ikiaikojen lumeen. Siksipä olisikin mukava, jos Suomen valtio tekisi kivoja asioita köyhimmälle, juuri ja juuri toimeentulon rajamailla elävälle kansanosalleen. Ja justiinsa nyt, kun on joulun aika, sillä rahaa siihen kyllä on, jos on tahtoa.

Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta kaikille.

”Ennen joulua on niin kovat pakkaset, että arimmat joutuu jo oikomaan lakin korvukset suoriksi. ”