Donald Trump kehui viikonloppuna Suomea metsiemme hyvästä hoidosta ja sehän lämmittää metsämiestä kovasti. Termit olivat ehkä pikkuisen oudot, mutta paljon saisivat markkinamiehet pulittaa euroja ennen kuin saisimme saman mainosvaikutuksen maallemme kuin Trumpin kehuista saimme.
Trump itsehän puhuu tarkasti harkittua ”mitä sattuu” - puhetta ja sisällyttää sanomaansa epätotuutta ja runsaasti kannattajia miellyttävää toiveajattelua ”vakaan neron” tavoin ja se näyttää tepsivän joka toiseen amerikkalaiseen, ja näyttää jopa siltä, että saamme nauttia vielä kuusi vuotta hänen sanomisistaan ja kävelyistään nurmikentällä musta paltto auki kohti presidentillistä kopteriaan.
Entäs sitten meidän omat herrat, ovatko he parempia, vai kenties huonompia toimissaan kuin Maapallon ykkösmies. Tähän täytyy kyllä heti sanoa, että osataan sitä täälläkin. Esimerkiksi kukaan vuoden 2013 kesäkuussa hallituksessa olleista ei ainakaan kovin isosti kehuskele sähkönsiirtoyhtiö Carunan myyntiä pääosin australialaiselle sijoittajalle ja kanadalaiselle eläkeyhtiölle.
Yhtiöhän on muutamassa vuodessa tuplannut siirtohinnat ja tekee nykyään hirmuista tulosta, mutta maksaa Suomeen veroja vain roposia harrastaen yhtiön sisäisillä lainoilla verosuunnittelua. Eli toisin sanoen kieroilee veronmaksussaan meidän asiakkaiden rahoilla.
Ja tuskinpa nykyinen EK:n johtaja tykkää hyvää, jos häneltä aletaan kysellä vuoden 2007 Kemirasta norjalaiselle Yaralle myydyn lannoiteteollisuuden perään. Norjalaisyhtiöhän sai 208 miljoonalla eurolla lähes 100 % osuuden Suomen lannoitemarkkinoista, sekä myös malmin ehtymisen tähden miljardien arvoisen Soklin fosforikaivoksen oikeudet ja on nostanut viimeisen viiden vuoden aikana lannoitteiden hintoja 50 %. Muualla EU:n alueella nousu on jäänyt puoleen tästä. Myös kaupan hoitanut konsulttiyhtiö sai ”onnistumispalkkiona” 1.5 miljoonaa euroa. Lannoitteiden hinnan ensimmäinen uhri on tietysti viljelijä ja sitten pidemmässä juoksussa meistä jokainen.
”On kuin maansa myynyt.” Näin sanoi kantapään kautta oppinsa saanut vanhakansa, joka tiesi sen, että maata, metsää ja mitään siihen liittyvää ei kannata ”missää rakkauvessa” mennä myymään, sillä myyjä häviää joka ikinen kerta. Tämä olisi hyvä pitää mielessä niillä, jotka tällaista edes harkitsevat meidän yhteisen omaisuutemme päänmenoksi.
Mutta olemmeko sitten me, jotka asustelemme omassa kolossamme ja omassa pikkuruisessa maailmassamme, sitten kovin paljon erinomaisempia, vai peräti samanlaisia kuin Trump tai omaisuutta myyvä hallitus. Tuskinpa vain, sillä kyllä me kaikki osaamme ajatella, ehkä jopa sanoa, että sekin kun on sellainen ja joku toinen on sitten tuollainen. Kolmannelle en kyllä päivää sano, kun se jo näyttääkin niin oudolta. Sillä on varmaan jotain taka-ajatuksia ja luihukin se taitaa olla vielä kaiken hyvän päälle.
Ehkä meidän on kuitenkin tyydyttävä siihen, että tämä Maapallo kulkee omaa rataansa vääjäämättä niin kuin meidän ihmistenkin elämä. Mikään ei koskaan pysy paikoillaan, vaan aika muuttuu ja me ihmiset sen mukana. Ja nythän meidän kannattaa iloita viime sunnuntaina Puolan Wislassa erinomaisesti esiintyneen Antti Aallon suorituksista ja odotella hienoja uutisia Rukan suurmäestä. Jospa kylmähermoiselta vaikuttava nuorimies liitelee siellä samoin kuin Matti Nykänen Galgaryssa 1988 Paavo Noposen sanoin: ”Kuin Aarnikotka.”