Yksi vuosi ikuisuuden ajanvirrassa ei kauaa kestä. Siltä ainakin tuntuu nyt, kun muistelen tätä kirjoittaessani viimeisiään vetelevää vuotta 2018. Päällimmäisenä siitä ovat mieleen jääneet Amerikan ykkösmiehen ihmeelliset puheet ja sekoilut niin kotimaan kentillä kuin ulkomaillakin. Toukokuun lämpö taas tuntuu yhäkin talonsa maalanneesta ukkelista ihan mukavalta. Loppukesän helteet taas eivät tunnu hetikään niin mukavilta, vaan kuin esimaulta siitä, että mitä tulevat sukupolvet tulevat kokemaan, jos meistä lehvereistä ei ole miestä ja naista parantamaan ilmastomme tilaa ja luopumaan kerskakulutuksestamme.
Annetaanpas menneen vuoden olla ja painua unholaan, sillä jo vanhakansa sanoi, että sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee. Toisaalta taas Mannerheim – ristin ritari numero 162, eli jalkaväenkenraali Aadolf Ehrnrooth sanoi, että kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten.
No, olipa miten oli, niin edessämme taitaa olla vielä värikkäämpi, ja ehkäpä myös vaarallisemmalta tuntuva vuosi kuin taakse jättämämme. Värikkäämpi siksi, että demokraattien ahdistama Donald Trump turvautuu yhä häikäilemättömämpiin puheisiin ja temppuihin välttyäkseen valtakunnanoikeudelta ja viraltapanolta. Vaarallisempi vuosi tulee olemaan sen tähden, että Venäjä tsaarinsa johdolla ryhtynee tosissaan laajentamaan valtakuntaansa. Ensiksi tsaari nappaa Ukrainalta Itä-Ukrainan venäjänmieliset ja -kieliset alueet, jotka ”palaavat” kuin kotiin ja vannovat uskollisuuttaan uudelle isännälleen kiihkeästi. Tämän jälkeen on vuorossa Aleksandr Lukashenkan Valko-Venäjä, jonka liittämistä presidentti Dmitri Medvedev jo suunnitteli julkisesti tulli-, raha- ym. liitoilla.
Maansa ikuiseksi valtiaaksi ja alkavan sukudynastian kantaisäksi itseään kuvitelleesta Lukashenkasta tsaari tekee Valko-Venäjän osavaltion jääkiekkojoukkueen valmentaja/huoltajan ja palkkakin alennee huomattavasti nykyisestä.
Itse nimittäjätsaarin ei tarvitse enää koskaan käydä vaaleja, sillä hänen tulevan Suur-Venäjän alueensa kasvaa huomattavasti niin väestöllisesti kuin pinta-alaltaankin. Ja kun uuden maan nimeksi tulee RusBel, niin tsaarin ei tarvitse enää välittää toisen hallintokautensa loppumista ja lain määräämää luopumista vallasta, sillä kun maan nimi on toinen, niin on myös laki uus ja valtakausi jatkuu niin kauan kuin henki pikkuisenkaan pihisee.
Edelliset huomioiden meidän täällä Suomessa kannattaa kaivaa esiin jo pölyttymään päässeet Paasikiven päiväkirjat, kuunnella hänen puhettaan rahisevilta nauhoilta ja muistaa geopoliittinen paikkamme maailmassa ja jatkaa ”vankkumattomasti” Paasikiven- Kekkosen linjalla, että menestyisimme ja kauan eläisimme Maan päällä. Joku voi myös huomauttaa, että mitä Hitler sanoikaan 30. tammikuuta 1933 jälkeen illanhämyssä ja amfetamiinihuuruissa anastettuaan vallan demokratialta: ”Eiköhän anneta ihmiskunnalla pikkuinen opetus.” Ja sen pahan ilmaantumiseen reagoimaton ihmiskunta totisesti myös sai.
Muutoin ensi vuosi on kuin tämä jo elettykin. Eli on lämpimämpi, toisin paikoin kuivempi ja paloherkempi kuin edeltäjänsä. Puut kasvavat niin hurjasti, että hiilinielu imaisee Haaviston ja muutkin vihreät mennessään ja Antti Rinne ja Petteri Orpo vain nauravat vieressä ja Puolangan mies eli Juha Sipilä kommentoi tapahtunutta, että ”Joskus on vain tehtävä kipeitäkin päätöksiä” ja hymyilee autotallissaan vienosti.
Me tavalliset tallustelijat emme juuri huomaa mitään muutosta entiseen. Tai ehkä sen, että itikat ovat vähentyneet entisestään, Auringon porotus on hivenen kuumempaa kuin aiemmin, mutta mitäs noista. Kunhan vain itsellä pyyhkii hyvin.