Kolumni

Veli Pohjosen kolumni: Mihin menet metsätalous?

-
Kuva: Mikko halvari

Syksyn hirvijahdissa metsästysseuramme sai tuntuman metsätaloudessamme jo alkaneeseen muutokseen. Seuran perinteisten metsästysmaiden keskellä oli tapahtunut omistajan vaihdos. Aikoinaan isojaossa paikalliselle maa- ja metsätilalliselle lohkottu metsäpalsta oli siirtynyt eteläiselle sijoitusyhtiölle.

Hirvijahti ei sijoitusyhtiötä varsinaisesti kiinnostanut. Taloustavoitteensa mukaisesti yhtiö halusi metsästään vain mahdollisimman korkeaa vuosituloa. Niinpä se ehdotti metsästykselle vuotuista hehtaarimaksua, hieman pellonvuokran tapaan.

Metsästysseura ei ehdotukseen lämmennyt. Saman periaatteen vuosivuokra olisi ilmeisesti pitänyt asettaa muillekin hehtaareille, oli sitten kyse normaalien seuranjäsenten maista tai metsästystä harrastamattomien paikallisten metsätilallisten maista. Muutos ei sovi metsästysseurojen perinteisiin sääntöihin.

Sijoitusyhtiön palsta oli rajattava pois hirvijahdista. Se rajattiin aina ajomiesten liikkumisia myöten.

Palstan jääminen pois metsästyksestä tuskin vielä vaikutti alueen hirvikantoihin. Eipä se vielä lisänne metsänhoitoa kiusaavia metsätuhojakaan. Mutta muutos vaikutti ajatteluumme hirvijahdin tulevaisuudesta, ja laajemmin koko metsätalouden tulevaisuudesta.

Brittiläinen talousajattelija John Locke kirjoitti jo vuonna 1690, että kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Hänen mielestään viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.

Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Isojako käynnistyi Ruotsi-Suomessa 1700-luvun puolivälissä. Aiempia kruununmaita alettiin jakaa paikallisille asukkaille manttaaliopilla. Sana manttaali (mantal) viittaa päälukuun, perheenjäsenten määrään minkä lohkottavan maapalstan viljelyn laskettiin normaalimenetelmin elättävän.

Väkiluku oli silloin alhainen. Tiukka manttaalilaskenta varmensi, että kaikkia kruununmaita ei perheille jaettu. Jakamattomat maat nimettiin valtionmetsiksi. Yhtiömetsiä isojako ei sen sijaan tuntenut.

John Locken oppi ja sitä seurannut isojako kehittivät metsätalouttamme 200 vuoden ajan. Suomessa isojako päättyi käytännössä Kuusamoon 1960-luvulla. Tosin viimeinen virallinen, pienen mittakaavan isojako tehtiin Jurmon saarella 1989.

Onko metsätaloutemme siirtymässä seuraavan parin sadan vuoden kaudella kasvottomien yhtiömetsien aikaan?

Yhtiötalous kuuluu hyvinvoinnin yhteiskuntamme nykyaikaan. Menestyvät yhtiöt jakavat osinkoja, järjestävät osakeanteja ja ylipäänsä laajenevat. Mutta yhtiömetsät eivät voi rajattomasti laajeta, muun osakeyhtiön tapaan. Maapinta-alamme on rajallinen niin Kuusamossa, Suomessa kuin koko maapallolla.