Petri Karjalainen petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Paavo Väyrynen vieraili Taivalkoskella ja Kuusamossa, ja avasi seuraavana päivänä sanaisen arkkunsa: Suomen on pyrittävä eroon eurosta ja otettava tilalle yhteinen Pohjolan valuutta, kruunu.
Mies, joka on iän kaiken valitellut olevansa mediapelin uhri, taitaa mediapelin. Hän tietää, millaisilla lausumilla saa takuuvarmat otsikot. Aina uudelleen Väyrynen pulpahtaa julkisuuteen kuin korkki.
Presidentinvaaleihin valmistautuva Väyrynen yrittää ammentaa kannatusta samasta kupista Timo Soinin kanssa. Euro ei ole korkeassa kurssissa kansalaisten keskuudessa, eikä ihan aiheetta. Etelä-Euroopan maiden kulutusjuhlan lainojen takaajan osa ei tunnu raposelta.
Kreikkalaisten taloudenpidosta väännetään Suomessa vitsiä, mutta harva viitsii muistella, kuinka maamme parikymmentä vuotta sitten roikkui kuilun partaalla hyvin ohuen langan varassa. Sitäkään ei muistella, että Suomi ei selvinnyt 90-luvun lamasta pelkästään vyötä kiristämällä – vaikka tätä lääkettä Suomi nyt auliisti tarjoilee kriisimaille.
Leikkauslistojen lisäksi Suomi tarvitsi ankaran velkasaneerauksen, mikä käytännössä toteutettiin valuutan arvoa heikentämällä. Markan kellutuksella Suomi otti roiman alennuksen kaikkiin markkamääräisiin velkavastuihinsa. Lisäksi kellutus toi huomattavan kilpailuedun Suomen vientiteollisuudelle. Markan saneeraaminen pelasti Suomen viime hetkellä täydelliseltä talouden kaaokselta.
Pulassa olevat euromaat joutuvat tekemään velkasaneerauksensa muuta kautta kuin valuuttakurssia heikentämällä.
Koillismaalla 90-luvun lama oli synkkää aikaa. Työttömyys huiteli pahimmillaan 30 prosentin kieppeillä. Koteja paukkui vasaran alle ja perustaltaan terveitä yrityksiä kaatui, kun lainankorot kipusivat yli 15 prosentin.
Koillismaalla pahimmat vuodet ajoittuivat 90-luvun puolivälin molemmin puolin, mutta laman jälkiä siivottiin pitkälle 2000-luvun puolelle.
Lama kouraisi syvältä, eivätkä kaikki Suomen kolkat ole selvinneet lamasta vieläkään; työpaikat ja sitä myöten nuoriso hävisi kaupunkeihin.
Nyt Euroopan mellakoita seuratessa on tullut mieleen, että yhteiskuntarauhan säilyminen Suomessa oli jonkinmoinen ihme. Yhtenä rauhan takeena oli laman alkupuolella säädetty velkajärjestelylaki, joka tarjosi velallisille jonkinlaisen ulospääsyn toivottomalta näyttäneistä tilanteista.
Euroaikana korkotaso Suomessa on pysynyt maltillisena. Moniko meistä nykyisistä asuntovelallisista kestäisi markka-ajan korkoja?