Saunanuuni on hyvä vaihtoehto loppusijoituspaikaksi omalla henkilökohtaiselle arkistolle toivottaessa, ettei kukaan koskaan missään tilanteessa pääse lukemaan papereita. Saunanuunista salaisuudet eivät tule julki. On rahan tuhlausta kuluttaa arkistolaitoksen kallista hyllytilaa papereilla, joita kukaan ei saa koskaan lukea ja hyödyntää tutkimuksessa.
Arkistojen avoimuus on monipuolisen ja totuudenmukaisen historiankirjoituksen edellytys. Historiantutkijan työlle tärkeän perustan luovat avoimet arkistot. Valitettavan usein olen itsekin törmännyt siihen, että arkiston ovet ovat pyynnöistä huolimatta pysyneet lujasti kiinni, vaikka nähdäkseni mitään erityistä salattavaa ei olisikaan olemassa.
Jokaisella on oikeus yksityiseen. Lainsäädäntö asettaa omat rajoitteet arkistomateriaalin julkisuudelle. Monet arkaluontoiset asiat ovat määritelty lainsäädännössä salassa pidettäviksi määräajaksi. Arkistojen avoimuus ei tarkoita kaiken mahdollisen yksityisen arkaluontoisen tiedon repostelua. Ammattitaitoisen historiantutkijan perustaitoihin kuuluu osata kunnioittaa tutkittavien ihmisten ja ihmisryhmien oikeutta yksityisyyteen.
Suomessa arkistojen avoimuus on moneen muuhun maahan verrattuna hyvällä mallilla. Lainsäädäntö turvaa historiantutkijoille ja muille kiinnostuneille pääsyn tiedon äärelle. Lähtökohtana viranomaistoiminnassa on julkisuus ja avoimuus. Tiedon salaaminen täytyy pystyä aina yksilöidysti perustelemaan lainsäädännön perusteella. Julkisuudesta ja salaamisesta ei voi päättää mielivaltaisesti tai tunteiden perusteella.
Kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä kuin Suomessa. Suomen historian tutkimuksen kannalta olisi valtavan kiinnostavaa, jos jokin päivä Venäjä avaisi Moskovan arkistot ulkomaisten tutkijoiden käyttöön. Suomen 1900-luvun historiankirjoitus menisi valtavan askeleen eteenpäin, jos Moskovan arkistot olisivat vapaasti tutkijoiden käytettävissä.
Miksi sitten arkistojen ovia halutaan sulkea historiantutkijoilta? Mitä pelättävää arkistomateriaalin julkisuudessa oikein on? On täysin ymmärrettävää, että yksittäinen ihminen tai yhteisö tahtoo vaikuttaa omasta historiasta muodostuvaan kuvaan. Omaa julkisuuskuvaa halutaan herkästi suojella. Historiaan mahtuu monenlaisia asioita. On onnistumisia. On epäonnistumisia.
Yksittäisen ihmisen ja yhteisön näkökulmasta olisi tolkullista ymmärtää ja hyväksyä elämän inhimillinen vajavaisuus. Historiassa kaikki ei ole aina mennyt suunnitelmien ja hyvän tahdon mukaisesti. Epäonnistumiset, virheet, erheet ja hävettävät asiat ovat osa inhimillistä elämää. Todellinen totuus ei voi perustua pelkästään hyviin ja kauniisiin asioihin. Epäonnistumiset, virheet ja kipeät asiat ovat osa menneisyyttä. Niistä voi oppia. Totuudellinen kuva menneisyydestä on kokonaisuus.
Jokaisella on oikeus halutessaan polttaa paperinsa saunanuunissa. Onko se kuitenkaan oikein ja reilua tulevia sukupolvia kohtaan? Entäpäs jos jotakuta perillistä sattuisi vuosikymmenten päästä kiinnostavan mummon tai papan elämän vaiheet. Kyllä se lapsenlapsi haluaisi löytää rehellisen kuvan eletystä elämästä. Rehellinen ja monipuolinen kuva menneisyydestä on paras tie tulevaisuuteen.