”Yhä vieläkin Lotta Svärdistä / puhe syntyvi toisinaan, / kun iltavalkean ääressä / sotakumppani kohdataan.” Näin alkaa kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin runo Vänrikki Stoolin Tarinoissa.
Kotikyläni Sodankylän Askan kansakoulunopettaja oli isänmaallinen, niin, melkeinpä yltiöisänmaallinen. Vänrikki Stoolin Tarinat kuului tietysti lukemistoon, joitakin pätkiä muutamista runoista osaan vieläkin ulkomuistista. Kaksi evakkoreissua kokeneena on minulla tietysti henkilökohtaisiakin muistoja lotista: Talvisodan evakossa olimme Kittilässä, nuorinta Veikko –veljeäni etsittiin, hän oli pannut nimilappunsa taskuun ”miehän en kilikula kaulassa kulije”. Lotat löysivät miestä mallanneen pikkupojan. Toisessa evakossa olimme Kannuksessa, jossa lotat pitivät rokotettavat järjestyksessä.
Lieneekö opettajan puheet kannustaneet myös minua kymmenen vuotta vanhempaa Elsa-siskoani lotaksi. Elsa joutui heti lottatyönsä alussa tulikasteeseen, Laanilan partisaaniuhrien hoitamiseen Ivalon sairaalassa. Hanna-anoppini oli myös lotta Rajan takana Sovakylässä-Paanajärvellä asuessaan.
Käylän Lottamuistomerkki- juhlaan keräsimme lottakuvia näyttelyä varten. Hannan kuvia selatessani löysin yhden tutun henkilön kuvista. Paanajärven ja lähikylien terveyssisarena oli ollut Birgit Kansanen, Käylän Rajaseutukirkon syntyyn ja rakentamiseen vaikuttaneen pastori Eero Kansasen serkku. Birgit Kansanen, myöh. Nieminen, oli minun opinahjoni Oulun Sairaanhoitaja-Terveyssisarkoulun rehtori. Rehtori Nieminen oli pitkä, komea nainen. Hän oli vaativa ja oikeudenmukainen työssään, mutta kyllä me oppilaat silti pelkäsimme joutumista rehtorin puhutteluun, joka saattoi tulla vähäisestäkin rikkeestä osastotyössä.
Me oppilaat olimme sairaalan työvoimana. Matti Määttä, kuusamolaisten hyvin tuntema taksimies, oli potilaana. Me kaikki oppilaat opimme tuntemaan Matin, Matti kehui Kuusamoa ja lupasi kyyditäkin kunhan terveenä sairaalasta selviää.
Terveyssisartyön kuntaharjoitteluun Kuusamoon pääsimme tiukan selvityksen jälkeen me kaksi Lapin tyttöä: Muonion Maija (nyk. Siukonen) ja mie, Pyssykylän tyttö.
Niiltä ajoilta on tarinani entisestä Paanajärven terveyssisaresta. Kerran kotikäynnilläni kirkonkylän lähikylässä menin puhelintaloon soittamaan potilaastani. Talon emäntä oli sattumoisin Rajan takaa. Emäntä oli juuri leipomassa, veteli herkullisen näköisiä rieskoja uunista. Onko sen parempaa olemassa kuin vastapaistettu rieska. Kysyin emännältä saanko taittaa palasen rieskasta, kotonani opin, että tuoretta rieskaa ei saa veittellä leikata. Ihmeekseni emäntä purskahti nauruun: - Kyllähän te terveyssisarrievut saatta nälissännä kulkea. Kun asuin vielä kotonani tuli Paanajärven terveyssisar Kansanen meille, otti koko rieskan ja ilman voita söi, mahtoi olla nälissään.
Toisen kerran samanlainen tappaus, olin jo täällä uuvessa koissa. Silloin oli täällä Keron opettajan tyvär Liisa Karvonen käymässä, Murtovaarallahan Liisa oli terveyssisarena, mutta kaipa tuurasi kirkonkylän sisarta. Liisa taittoi puoli rieskaa ja sitten vasta sanoi, saanhan ottaa. Kerroin Liisalle, että Paanajärven sisar söi koko rieskan. Liisa siihen, että olihan hän puolta isompi minua.
Minuthan hyväksyttiin Käylän piirin terveyssisareksi 1957, legendaarinen kunnanlääkäri Erkki Oravala minua kehotti paikkaa hakemaan. Tutustuin tietysti myös Eero Kansaseen. Serkkunsa Birgit Nieminen, kunnioitettu entinen rehtorini, kävi atimoissa ja samalla matkalla tervehtimässä minua Osuuskassan vinttihuushollissa, jonka kunta oli minulle virka-asunnoksi antanut. Eero Kansaselta hän oli kuullut, että tulevat appivanhempani Väinö ja Hanna asuvat myös Käylässä. En ollut vielä Matin völjyssä, mutta olin avannut.
Myöhemmin tietysti kuulin selontekoa sekä terveyssisaresta että lottatoiminnasta Ison Pilkotuksen takana. Kaikki kunnia Paanajärven entiselle terveyssisarelle Birgit Kansaselle. Hannan säilyttämistä lottakuvista käy ilmi lottien kurssit ja työ muonitustehtävissä. Hannalle myönnettiin lottatoiminnasta muistomitali. Mitali kunniakirjoineen tosin luovutettiin vasta 1993, Hanna itse oli silloin jo enkelien huomassa. Lottajärjestö oli kielletty ja kaikki muistot olisi pitänyt hävittää. Olemme säilyttäneet Hannan Muistomitalia ja kunniakirjaa arvopaikalla kodissamme.
”Suomalaiset naiset ovat sinisiä vesiä” sanoo Helvi Hämäläinen runossaan Suomalais-suku. Tähän tekee mieli lisätä: suomalaiset naiset ovat sisukkaita kuin virtaava vesi. Tämän todistaa meidän käyläläisten aikaansaama muistomerkki ja näyttely lottien kunniaksi.
Ebba Ahonen Kirjoittaja on eläkkeellä oleva terveydenhoitaja Käylästä