Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Loppukeväällä 1 994 olin perinnetietoisuuteni huipulla. Ainakin olin valtavan innokas ottamaan selvää nyt jo historiaan jääneistä, lähinnä maaseudun elämää koskevista asioista. Innokkuudessani lienee johtuneen ennen muuta lapsen kiinnostuksesta kaikkea itselle vierasta kohtaan, mutta olosuhteetkin olivat otolliset.
Kyseisenä keväänä teimme nimittäin luokkaretken Punkalaitumella sijaitsevalle Yli-Kirran Talonpoikaismuseolle.
Yli-Kirran museo ei ole mikä tahansa paikka. Se on Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen aito ja alkuperäinen inspiraation lähde ja tapahtumapaikka. Jotain aivan muuta kuin viime kesänä Tampereella Särkänniemessä auennut uutuuttaan kiiltelevä satumaa.
Yli-Kirralla pääsee ihmettelemään tyypillistä 1 800-luvun satakuntalaista maalaistaloa umpipihatyyliin rakennettuine talouskeskuksineen. Itse muistan erityisen hyvin teräväkärkisillä seipäillä reunustetun kuopan, sudenkuopan, sekä eräässä aitassa myydyt herkulliset tikkunekut.
Ensi vuonna paikka on toiminut museona 60 vuotta. Sinä aikana moni pieni ja vähän isompikin ihminen on ehtinyt ihastua Yli-Kirran alueeseen ja oppia siitä.
Kuusamossa on oma, vanhaa aikaa henkivä pihapiiri. Toisin kuin nykyiselle paikalleen jo 1 800-luvulla rakennetussa Yli-Kirrassa, Kuusamon kotiseutumuseon rakennukset on tuotu Kitronintien varteen vasta noin 50 vuotta sitten. Rakennukset itsessään ovat silti vanhoja. Eri puolilta Kuusamo tuotuihin rakennuksiin liittyy kaiken lisäksi kuhunkin yksilöllinen tarina.
Viimeksi rakennusten tarinoita pääsi kuulemaan joukko Nilonkankaan pikkukoululaisia. Tasan viikko sitten kotiseutumuseon pihapiirissä liikkui yhteensä noin 120 museo- ja perinnepäivää viettänyttä lasta.
Itse olin paikalla työni puolesta. Seurailin pienryhmissä liikkuneiden lapsien ilmeitä ja kuuntelin heidän kommenttejaan. Toki muistan oman intoni Yli-Kirrassa vieraillessani, mutta 2 010-luvun lasten kiinnostus vanhaa kohtaa ihmetytti silti.
Ennen muuta lasten into muistutti mieleen sanonnan kuuman raudan takomisesta. Se pätee myös lapsiin ja perinnetietouteen. Siinä vaiheessa, kun pikkuväki kiinnostuu menneestä maailmasta, siitä pitää kertoa heille. Jos hetken annetaan lipua ohi, puute perinnetyön jatkajista uhkaa kroonistua.
Suvi Peltola