J.V.Snellmannin innoittamana vois lähteä kevätretkelle läpi Suomen. Reissun vois toteuttaa Suomen pituussuunnassa. Vois kokea monta kevättä. Vois aloittaa etelästä, siellä vihertää jo valmiiksi. Luonteva alku vois olla Helsingissä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ulkopuutarha. Sinne löytää päärautatieasemalta yhtä helposti kuin asemaravintolaan. Ulkopuutarha on avoinna ympäri vuoden joka päivä klo 9 - 20 ja on toistaiseksi vapaata väylää eikä ole liikenneministerin yhtiöittämisvaarassa. Viehkeät kevätkukkijat saavat pohjoisen pään pyörälle ja on melkein kuin olis ulkomailla.
Jos Liikenneministeri vähän hidastelis veeärrän alasajoa, vois päästä vielä junalla Hankoon. Siellä löytyy puutarhat keväällä metsistä: kosteiden tammimetsien aluskasvillisuus pursuaa valkovuokkoja. Paikan lumoa lisää lehdettömien jalopuiden oksistosta siivilöityvä valo. Aurinkoisella ja tuulettomalla säällä vuokkojen peittämä metsä pysäyttää ajan ja vie kulkijan pois pahasta. Paratiisiin.
Turussa maa tuoksuu ja vapusta saakka on vihreät tunkeneet maasta ja puusta kaikenlaista ja kaikilla sävyillä. Jos pysähtyy puistoon tai puutarhaan voi kaiken aikaa havainnoida vihreää kasvua ympärillään. Kukkapuiden kukinta alkanee aikaisemmista luumuista ja koristekirsikoista. Seuraavine aloittelevat omenapuut. Ne kukkivat ennen lehtiä. Ennen niitä on kuitenkin koivu jo ehtinyt hiirenkorville ja pikkulehteen. Turussa vois värkätä ensimmäisten raparperien kiisselikasvuun asti. Siirtolapuutarhassa ensi varret ovat herkkua, ne voi pilkkoa kuorineen ja kiehauttaa hetkisen. Vaniljasokeri maustaa hennon vihreän kevät kiisselin herkkujen joukkoon. Annan rapaperin kukkia. Sen komeat kermanväriset kukinnot tuovat villiä vaihtelua kevään ja alkukesän väreihin puutarhassa ja luonnossa.
Valtatie 8 lähtee Turusta ja ohjautuu Rauman, Porin ja Kokkolan kautta Ouluun, ollen kartoilla myös E8 tie, väylä. Merellinen Rauma on kaunis, siellä osataan pelata lätkää ja nyplätä pitsiä. Vanha Rauma kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Mutta puheesta ei saa tolkkua. On parempi jatkaa matkaa kohti pohjoista. Rantatie seurailee Pohjanlahden rannikkoa, mutta näkymiä merelle ei juurikaan ole muualla kuin Vaasan kohdalla. Oravaisten kohdalla tie ohjautuu Kyrönjoen suulle. Vois kerrata muutkin kymmenen virtaa: Oulu, Siika, Pyhä, Kala, Lesti, Perho, Ähtävä, Lapua. Kymmenes lienee kiistanalainen Kemijoki.
Posiolle pitäis ehtiä kesäkuun ekaviikolla. Silloin on koivu hiirenkorvalla ja lehti avautuu läpi yön. Valossa. Keväinen vihreys on kuin maisemaan laskettu sifonki. Se kulkee kohti täyteläisiä vihreitä kesään. Lähtisin Inariin, vielä kun koivunlehti Posiolla on pieni. Matkan varrella näkisin lehden vetäytyvän jälleen hiirenkorvalle puhjetakseen pian uuteen lehteen. Inarinjärven saaristo on kartoilla tuttu teema ajankohtaisen maalausprojektini kautta. On helppo samaistua vanhaan saamelaistarinaan, jonka mukaan paratiisit sijaitsevat syvien järvien pohjissa. Inarin vapailla vesillä nostaisin maljan Suomalaisuuden päivälle ja Suomen puhtaille vesille, olkoot ne jatkossakin suomalaisten omaa ja yhteistä.
Paula Suominen
Kirjoittaja on kuvataiteilija, asuu ja työskentelee Posiolla