Vih­rei­den pu­heen­joh­ta­jak­si Touko Aalto – Flöjt sai pa­ri­sa­taa ääntä

Kuva vihreiden kuntavaalivalvojaisista Kuusamosta. Mika Flöjt ottaa kuvaa.
Kuva vihreiden kuntavaalivalvojaisista Kuusamosta. Mika Flöjt ottaa kuvaa.
Kuva: Siru Väisänen

Vihreät valitsi uudeksi puheenjohtajakseen 33-vuotiaan jyväskyläläisen Touko Aallon. Tähän asti Aalto on toiminut muun muassa puolueen varapuheenjohtajana.

– Me olemme joukkue, jossa jokainen on merkityksellinen. Joukkue, jossa kaikki ovat enemmän kuin nimiä listassa. Vain sillä tavalla voimme olla tätä maata muuttava voima. Vain sillä tavalla voimme voittaa suomalaisten tuen taaksemme, Aalto sanoi kiitospuheessaan.

Emma Karia ja Touko Aaltoa pidettiin etukäteen ennakkosuosikkeina.

Kisassa mukana oli myös kuusamolainen Mika Flöjt. Hän sai 230 ääntä.

Puoluekokous valitsi puheenjohtajan jäsenäänestyksen tuloksen mukaisesti. Jäsenäänestyksessä annettiin 5 778 ääntä. Äänistä hylättyjä oli 9 ja hyväksyttyjä ääniä täten 5 769. Äänestysprosentti oli 66 %.

Jäsenäänestys toteutettiin siirtoäänivaalitavalla. Siinä äänestäjät merkitsevät äänestyslippuun yhden tai useamman ehdokkaan paremmuusjärjestykseen. Jos yksikään ehdokas ei saa yli puolta ensisijaisista äänistä, karsiutuu vähiten ensisijaisia ääniä saanut ehdokas pois ja häntä äänestäneiden äänet siirtyvät jäljellä oleville ehdokkaille äänestyslippuihin merkityn paremmuusjärjestyksen mukaan. Tätä jatketaan, kunnes jollekin ehdokkaalle kertyy yli puolet äänistä ja hän siten voittaa äänestyksen.

Mika Flöjt putosi kisasta ensimmäisenä, sitten Olli-Poika Parviainen, sitten Krista Mikkonen ja sitten Maria Ohisalo. Aalto sai viidennellä laskentakierroksella enemmistön äänistä ja voitti Emma Karin ja koko jäsenäänestyksen.

Flöjt kertoi perjantaina Koillissanomissa julkaistussa haastattelussa, että hän oli mukana puheenjohtajakilvassa vastustaakseen ydinvoimaa.

– Lähdin torppaamaan ydinvoimalinjan neutralisointia, Flöjt sanoi.

Flöjt halusi myös pitää esillä mielestään Pohjois-Suomelle tärkeitä teemoja, kuten kaivoslakia, vaelluskaloja, vesivoimarakentamista, saamelaiskysymyksiä, ILO-sopimusta.

– Olen saanut edistettyä asioita, joita en julkisuuteen sano, myös puolueen sisällä.

Muodollisesti vihreiden puheenjohtajan valitsee puoluekokous, mutta jäsenäänestyksen tulos sitoo poliittisesti kokousta, koska yli puolet jäsenistä käytti äänioikeuttaan.