Tulevasta 4-vuotissyntymäpäivästä heti kättelyssä kertova Viljo Koramo kantelee leikkikuormuriaan ja juoksee välillä mansikkamaalle. Rivitalon päädyssä Tolpanniemessä olevan kodin naapuritontilla, melkein takapihana, oli vielä alkukesästä leikkipuisto. Keinuja, liukumäet, hiekkalaatikko, karuselli ja kiikkulauta.
– Nyt meidän pitää kaivaa vaan kaivureilla, sanoo Viljo tyhjän tontin reunalla.
Paitsi että kaivamisenkin äiti Katri Hekkala joutui kieltämään sen jälkeen, kun leikkipuiston välineistä tyhjennetty tontti tasoitettiin ja kylvettiin nurmikolle.
– Eipä voi muuta sanoa kuin että aikamoisen iso pettymys. Tuleekohan tähän mitään muuta kuin nurmikko?
Tolpanniemen muiden suljettujen leikkipaikkojen kohdalla lukee ”muutetaan puistoksi”, mutta Noitarummuntien leikkipaikan kohdalla ei: ”Noitarummuntien leikkipaikka suljetaan. Perhepäivähoitajien käyttö kohdistuu muille alueen leikkipaikoille ja muu alueen asutus voi käyttää jäljelle jääviä kohteita.”
Hekkala-Koramon perhe on ”muuta alueen asutusta”, eli Tolpanniemessä asuva lapsiperhe.
– Miksi helpot ja hyvät asiat viedään pois? Ikääntyvän Kuusamon ei kyllä olisi varaa lähettää tällaista viestiä siitä miten täällä lapsiperheitä arvostetaan.
Katri Hekkala seurasi muutama vuosi sitten kaupungin liikuntapaikkaselvityksen etenemistä ja oli huolissaan. Meni vuosia, että mitään ei kuulunut ja sitten leikkipuiston välineet tultiin ja purettiin pois.
– Kaikki tapahtui sillä tavalla varottamatta, ettei meiltä alueen lapsiperheiltä, jotka puistoa käytimme, kysytty missään vaiheessa mitään.
Nyt lähin kenttä on Tolpanniemen koululla.
– Koululla on kyllä kenttä, mutta ei se sovellu näin pienille. Siellä ei ole esimerkiksi vauvakeinuja ollenkaan ja päivällä, kun leikimme ulkona, kentällä on paljon koululaisia.
Toinen kenttä on Luppotiellä, muutaman korttelin, eli reilun kävelymatkan päässä.
Nuorimmainen, 1,5-vuotias Vili, lähtee taas juoksemaan tontin reunalta pyörätietä pitkin.
– Vili ei ole vaunuilija ja on erittäin vilkas. On todella hankala lähteä lasten kanssa yhtään tätä kauemmas tai lähellekään autoteitä.
Leikkipuiston häviäminen kodin vierestä on iso muutos kahden leikki-ikäisen arkeen. Leikkipuistossa on oltu varsinkin kesäaikaan lähes päivittäin.
– Turvallinen alue kevyen liikenteen väylän varressa, lähellä, ainakin osa välineistä oli ihan ehjiä ja hyviä ja täällä tapasi alueen muita lapsia ja aikuisia, luettelee Hekkala tyhjän tontin reunalla.