Kuusamolainen Sari Karjula eli pienen lapsen kanssa kotiäidin elämää viisi vuotta sitten. Mies oli töissä ja Karjula koki kaksin lapsen kanssa, että seinät kaatuvat päälle kotona. Sari avautui asiasta ensin neuvolassa ja sai pian masennusdiagnoosin. Resepteillä määrättiin uni- ja masennuslääkkeitä.
– Kävin myös viikoittain juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. Tuntuu, että siitä oli enemmän apua kuin lääkityksestä, Karjula kertoo.
Jonkin aikaa meni hyvin, mutta välillä huonommin. Myöhemmin Karjula sai toisen diagnoosin. Hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö.
– Ei minulla ole koskaan ollut minkäänlaisia maniaoireita. En ole esimerkiksi koskaan tehnyt monen tonnin laskuja ja pystyn olemaan töissä, Sari toteaa.
Väärät psykiatriset diagnoosit ovat olleet Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Tarmo Raatikaisen mukaan keskusteluissa jo pitkän aikaa.
– Siitä on puhuttu jo kauan. Käsittääkseni jo psykiatrien koulutuksessa asia on otettu huomioon, kuusamolainen Raatikainen toteaa.
Toisaalta Raatikainen on sitä mieltä, että väärät diagnoosit eivät leimaa yksistään psykiatrista diagnosointia. Virhediagnooseja tehdään yhtälailla sekä somaattisissa että psyykkisissä sairauksissa.
Samaa mieltä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri, psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen. Kärkkäisen mukaan väärät psykiatriset diagnoosit eivät ole lisääntyneet, mutta ihmiset ottavat asian herkemmin esiin.
– Voi olla, että potilas on eri mieltä diagnoosista. Sitä ilmiötä esiintyy enemmän psykiatrisella kuin somaattisella puolella. Se voi joskus perustua siihen, että potilas ei tunnista omaa sairauttaan, Kärkkäinen toteaa.
Kärkkäinen haluaa painottaa sitä, että somaattisten ja psyykkisten sairauksien diagnosointi poikkeaa toisistaan. Somatiikassa diagnoosi voidaan usein tehdä tarkan tutkimusmenetelmän kuten magneettikuvauksen tai laboratoriotutkimuksen avulla.
– Psykiatristen sairauksien diagnoosit ovat kuvailevia. Ne perustuvat oireisiin ja niistä muodostettuun kokonaisuuteen. Eli meillä on psykiatrinen tautiluokitus, joka määrittelee psykiatriset diagnoosit ja niiden kriteerit, Kärkkäinen valottaa.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on yleisin mielen sairaus, joka diagnosoidaan väärin. Jos asiakkaan oirehistoriaa ei tutkita riittävän tarkasti, voidaan siitä kärsivä potilas diagnosoida pelkästään masentuneeksi.
– Vaikka tarkemman selvittelyn perusteella voidaan löytää maanisia jaksoja, jolloin oikea diagnoosi olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö, Kärkkäinen huomauttaa.
Diagnosointia vaikeuttaa myös se, että ihminen hakeutuu hoitoon silloin, kun on masentunut. Maniavaiheessa, kun menee lujaa, ei ihminen näe tarvetta avulle.
Lisäksi manian asteita on erilaisia. Lievemmässä muodossa maaniset jaksot eivät ole niinkään psykoottisia.
– Puhutaan kuitenkin normaalista käyttäytymisestä poikkeavasta aktiivisuudesta ja ylikierroksilla käymisestä, Kärkkäinen huomauttaa.
Juuri rajanveto hypomanian ja normaalin käyttäytymisen välillä voi olla vaikeaa. Tällöin diagnosointi vaatii pidemmän seurantajakson ja potilaan oirehistoriaan tutustumisen.
– Diagnosointi voidaan tehdä myös yhden vastaanottokerran perusteella, kunhan potilaan oirehistoria on riittävän tarkasti tiedossa, Kärkkäinen huomauttaa.
Onko apuun ja diagnooseihin sitten luottaminen? Sekä Kärkkäisen että Raatikaisen mukaan on.
– Jos on sitä mieltä, että on saanut väärän diagnoosin, sitten voi hakeutua saamaan toisen mielipiteen. Jos diagnoosin on tehnyt somaattisen puolen lääkäri, niin asiasta varmistuakseen kannattaa diagnoosi teettää psykiatrilla, Raatikainen huomauttaa lisäten, että taitava somaattisen puolen lääkärikin osaa diagnoosin tehdä.
Kärkkäinen puolestaan myöntää, että diagnosoinnin täsmällisyyttä heikentävä tekijä voi olla se, että tutkimuksille ja haastatteluille ei ole riittävästi aikaa.
– Jos potilas on ennestään tuntematon, edellyttää se vähintään tunnin vastaanottoaikaa ensi alkuun. Minulla on sellainen käytäntö, että haluan nähdä uuden potilaan kaksi kertaa ennen kuin teen hänelle varmemman diagnoosin, Kärkkäinen kertoo.
Painonnousu, uneliaisuus ja 12 tunnin mittaiset yöunet alkoivat vaivata kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin saanutta Sari Karjulaa. Tämän vuoden toukokuussa hän alkoi omatoimisesti vähentää lääkitystä puolittamalla, pienentämällä ja lopulta jättäen sen pienenkin lääkemurusen pois.
Karjula kokee olonsa nyt paljon paremmaksi kuin lääkityksen aikana.
Karjulan tapauksessa tämä keino on ollut toimiva, mutta asiantuntija ja lääkärit eivät missään nimessä suosittele omatoimista lääkityksen purkua.
– Ihminen ajattelee lääkityksen aikana, kun lääkitys toimii, että nyt voin hyvin, mihin minä tätä lääkitystä tarvitsen. Tunnen ihmisiä, jotka ovat näin menetelleet ja sitten saatetaan olla yhtäkkiä isoissa ongelmissa, Raatikainen kertoo.
– Siitä voi tulla hankaliakin oireita, Kärkkäinen huomauttaa.
