Otsikon aihetta pohdittiin lauantaina Posion Maaninkavaarassa, jo kolmannen kerran järjestetyn Kaarlon juoksun yhteydessä. Juoksutapahtuman jälkeen sisällä pidetyssä kestävyysjuoksun tilaa ja tulevaisuutta käsittäneessä keskustelutilaisuudessa Anssi Kukkonen haastatteli viimeistä suomalaista kestävyysjuoksun olympiamitalistia Kaarlo Maaninkaa, sekä tapahtumaan niin ikään osallistuneita suomenkenialaista, takavuosien keskimatkojen juoksijaa Wilson Kirwaa ja posiolaista, entistä kestävyysjuoksijaa, jokkeriryhmään kuulunutta Esko Halmetta.
Halmeen mukaan; jos Suomeen palkattaisiin parikymmentä Jouko ”Jokkeri” Elevaaran tyylistä ”tulisieluista” valmentajaa eri paikkakunnille innostamaan ja ohjaamaan tyttöjä ja poikia kestävyysjuoksun pariin, niin uusia olympiamitalesteja myös kestävyysjuoksusta voitaisiin alkaa odottamaan.
Elevaara perusti Posion Pyrintöön keväällä 1968 Jokkkerit -nimisen yleisurheilun erikoisvalmennusryhmän. Jokkereita nuorempia kutsuttiin minijokkereiksi. Jokkereista Kaarlo Maaninka pääsi kestävyysjuoksijana pisimmälle saavuttaen Moskovan olympialaisissa vuonna 1980 kaksi mitalia; hopeaa 10000 metrillä ja pronssia 5000 metrillä.
Halmeen kanssa olen samaa mieltä, että Suomen kestävyysjuoksun valmennustoiminta tällä hetkellä kaipaa Elevaaran tyyppistä ”herättäjää ja innostajaa”! Valmentajan persoonalla on mielestäni valtavan suuri merkitys siihen, että onnistuuko hän luomaan ilmapiirin, jossa valmennettavat kokevat olevansa kuin yhtä perhettä.
Kestävyysjuoksijoiksi sopivat, lahjakkaat tytöt ja pojat tulisi löytää eri paikkakunnilta. Heille pitäisi pystyä tarjoamaan yhteisleirejä kerran kahdessa kuukaudessa eri puolilla Suomea. Myös Posiolla voitaisiin näitä yhteisleirejä pitää. Yhteisleirillä juoksijat hitsautuisivat yhteen tsemppaamaan toinen toistaan. Myöhemmin - lasten varttuessa 16-18 -vuoden ikään - heille pitäisi pystyä tarjoamaan koulun ja urheilun yhteensovittaminen niin, että he pystyisivät harjoittelemaan talviaikana myös ulkomailla lämpimissä olosuhteissa, esimerkiksi Keniassa korkeassa ilmanalassa noin 2000 metriä merenpinnan yläpuolella.
Keniasta Suomeen vuonna 1997 muuttanut Wilson Kirwa kertoi lapsuudessaan Keniassa kulkeneen juoksemalla kouluun. Kirwan koulumatka yhteen suuntaan oli kahdeksan kilometriä. Hän juoksi aamulla kouluun, sitten päivällä takaisin kotiin nauttimaan lounaan, sitten hän juoksi takaisin kouluun, ja koulupäivän päättyessä hän tuli juoksemalla kotiin. Kaikkiaan hänellä tuli jokaista koulupäivää kohti 32 kilometriä juoksemista. Ei ihme, että Kirwasta tuli Suomessa huippujuoksija. Kirwan ennätyksiä kelpaa esitellä: 400 metriä 47,31, 800 metriä 1.44,69 ja 1 500 metriä 3.42,63.