Kumparelaskun maailmancup-kausi on päässyt tänään vauhtiin jo perinteiseksi muodostuneella Rukan kilpailulla. Taivalkoskelaissisarukset Riku ja Riikka Voutilainen olivat mukana karsinnoissa, mutta eivät edenneet loppukilpailuun. Taivalkosken lukion syksyn ainoa ylioppilas Riikka Voutilainen sijoittui aamulla käydyssä naisten karsintakisassa 36:ksi. Riku Voutilainen oli miesten kisassa 44:s.
Suomalaisedustajista Jimi Salonen sijoittui ensimmäisellä karsintakierroksella yhdeksänneksi ja eteni suoraan 16 parhaan loppukilpailuun. Ensimmäisellä karsintakierroksella 16:ksi sijoittunut Jussi Penttala sekä 28:ksi sijoittunut Severi Vierelä pääsivät yrittämään loppukilpailupaikkaa toiselta karsintakierrokselta, mutta eivät edenneet jatkoon. Penttala oli toisen karsintakierroksen tuloksissa 12:s ja Ruka Slalomia seuratasolla edustava Vierelä 20:s.
Ennen lauantain kumparekisoja Rukalla on ehditty kilpailemaan freestylen maailmancupin pisteistä torstaina ja perjantaina hypyissä. Naisten kisan torstaina voitti Kiinan Kong Fanyu ja perjantaina niin ikään kiinalainen Xu Mengtao. Miesten hyppykisojen voitot menivät sekä torstaina että perjantaina venäläiselle Maxim Buroville.