Vuoden posiolaiseksi on valittu yrittäjä Ritva Kokko.
Kokon yritys Korpihilla on tunnettu käyntikohde Posiolla, aivan Riisitunturin kupeessa. Kahvilan salongissa matkailijat saavat nauttia paikan päällä tehdyistä herkuista sekä ostaa myymälästä artesaanituotteita. Kokko on palvellut asiakkaita Posion Tolvan kylässä sijaitsevassa Korpihillassa jo 20 vuotta. Kokko on tehnyt Posiota tunnetuksi tuotteidensa, kuten Kuohuva Kuusenkerkkä -juoman välityksellä.
Korpihillan kahvila- ja ruokapalveluiden sekä artesaanituotteiden korkea laatu on huomattu kansainvälisestikin. Gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseur myönsi Kokolle kesäkuussa ammattilaisjäsenen arvon Chef de Table. Järjestö perusteli tunnustuksen myöntämistä myös sillä, että Kokon kehittämät artesaaniherkut ja luonnontuotteet ovat todella laadukkaita.
Korpihillan tuotteet palkittiin myös maaliskuussa: käsintehdyt hillamarmeladit saivat kultaa artesaaniruuan SM-kilpailussa Raaseporissa. Korpihillan marmeladit palkittiin sarjassa innovatiivinen artesaaniruoka.
Kokon kehittämä juoma Kuohuva Kuusenkerkkä tunnetaan Suomen ensimmäisenä alkoholittomana kuohujuomana, ja vuonna 2005 se palkittiin Suomen parhaana juhlajuomana.
Kuohuva Kuusenkerkkä -juoma on ollut trendin tekijä: tuotteen suosion myötä alkoholittomien juomien kysyntä ja tuotekehitys on kasvanut merkittävästi.
Kerran vuodessa Posiolla valitaan henkilö, joka on toiminut Posion hyväksi esimerkillisellä tavalla. Palkinnon myöntää matkailuyhdistys.