Mitä teet työksesi? Missä olet opiskellut? Milloin ajattelit kouluttautua lisää? Jostain syystä nämä kysymykset esitetään ensimmäisten joukossa, kun jutellaan vieraan ihmisen kanssa.
Jännä juttu, että juuri nämä mitä, missä ja milloin -kysymykset muotoutuvat ensimmäisenä huulille, vaikka enemmän keskustelukumppanista saisi irti arvoja ja mielenkiinnon kohteita tiedustelemalla.
Jostain syystä meille monelle on niin tärkeää se, mitä noihin kysymyksiin voi itse vastata.
Työ määrittää meitä paljon. Muut määrittävät meitä sen kautta, mutta ennen kaikkea me määritämme työn kautta itse itsemme.
Itse asiassa pelottavan paljon. Sen huomaa siitä, mitä tapahtuu sitten, kun työtä ei ole. Vaikka taloudellinen turva olisi olemassa, vie työn puute monelta meiltä osan persoonasta ja palan sosiaalista verkostoa.
Työ on edustamalleni Y-sukupolvelle erityisen tärkeä elämän osa-alue. Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta taannoin (23.2.) Jutussa kauppatieteiden tohtori Charlotta Niemistö kertoi, miten Y-sukupolven nuoret aikuiset kokevat suuria ura- ja onnellisuuspaineita. Osa niin suuresti ja varhain, että burn out -diagnooseja oli saatu jopa useita alle 30-vuotiaana.
Uuden oppiminen, mielekäs työ ja siitä saatu palaute on sukupolvellemme tärkeää, mutta samalla haluamme joustavat työajat ja saada aikaan merkittäviä asioita vapaa-ajallakin. Ei siis mikään ihme, että ihminen on vaarassa palaa loppuun kaiken suorittamisen keskellä.
Y-sukupolven suorittamisen kirouksesta ei pääse helpolla. Uskallan sanoa näin, koska kuulun kyseiseen ikäluokkaan ja olen siten nähnyt toimintamallin mukaista käytöstä paljonkin. Sukupolvi on määritellyt kirouksessaan itselleen, että pitäisi olla aina onnellinen, hoikka ja hyvin toimeentuleva.
Miten tuosta kirouksesta sitten voi päästä eroon? Ehkäpä yksi hyvä tapa olisi pohtia, että mitä onni ja menestys todella ovat? Millä ne voidaan määrittää?
Sanoisin, että on päässyt aika hyvälle tielle, kun ymmärtää, että mikään titteli tai asema ei ole onnellisuuden tae.
Jonkun mielestä silloin on vain "keskitien kulkija".
Sanoisin, että on paljon parempi kulkea keskellä kuin koko ajan reunalla.