Alakerta |Helena Matila / helena.matila@koillissanomat.fi
Sain viime viikolla tehdä työn puolesta juttukeikan, josta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa. Toimintakeskus Porkkapirtillä toimivan ikäihmisten Porkan Köökin ilmapiiri ja rento meininki, kuulumisten vaihto ja huumorinkukan viljely saivat vierailijan hyvälle tuulelle kesken kiireisen työpäivän.
Kööki on kaikille avoin olohuone. Kukin osallistuu sen toimintaan omalla tavallaan, askarrellen, jutustellen tai vain istuen ja seuraten muiden touhuamista. Tärkeintä on, että saa olla mukana, osana porukkaa. Jokainen tulija otetaan vastaan yhtä iloisesti ja toivotetaan tervetulleeksi.
Sain kuulla, että monelle Köökin kokoontuminen oli päivän kohokohta.
Yksinäisyys koskettaa valtaosaa ihmisistä jossain elämänvaiheessa. Tavallisimmin se mielletään läheisten ihmisten puuttumiseksi. Toisaalta myös ne, joilla näyttää olevan paljon ihmisiä ympärillään, voivat kokea sisimmässään kipeää, emotionaalista yksinäisyyttä – tunnetta läheisten ihmissuhteiden puuttumisesta.
Erityisen paljon yksinäisyys koskettaa meidän ikäihmisiä. Arviolta enemmän kuin 300 000 yli 65-vuotiasta Suomessa kokee itsensä yksinäiseksi. Tämä on luultavasti vain jäävuoden huippu.
Vanhuuden yksinäisyyden erityispiirteenä on ehkä juuri se, että mahdollisuuksia uusien ihmissuhteiden luomiseen ei tunnu olevan. Yhteiskunnassa kiinnipitävät opiskelu- ja työvelvoitteet ovat takana ja kotiin voi jäädä elämänsä loppuun asti.
Porkan Kööki ja Kuusamossa toimivat ikäihmisten korttelikerhot ovat loistava tapaa saattaa ihmisiä yhteen. Korttelikerhoissa kulkee pääasiassa ikääntynyttä väkeä, mutta mukaan toimintaan otettaisiin mielellään kaikenikäisiä kuusamolaisia. Toimintaa suunnitellaan laajennettavan, jotta kerhotiloja olisi tasaisesti eri puolilla kaupunkia ja kyliä.
Säännöllisesti kokoontuvat kerhot ovat hyvää lääkettä myös yksinäisyyteen. Sosiaaliset verkostot laajenevat ja kuulumisten ja kokemusten vaihto piristää itse kunkin mieltä, iästä riippumatta.
Yhteisöllisyyttä, ryhmään kuulumista ja sosiaalista kanssakäymistä tarvittaisiin tässä maailmassa paljon nykyistä enemmän. Halua auttaa ja rinnallakulkemista. Ei kysytä, että pitääkö auttaa, vaan miten voi auttaa. Kukin voimiensa mukaan.
Välittämistä ja apua kaivataan kaikkialla. Oli kyse sitten kotimaan vanhuksista, pitkäaikaissairaista, syrjäytyneistä ja työttömistä tai tänne saapuvista turvapaikanhakijoista ja pakolaisista. Yhden auttaminen ei ole toiselta pois.
Helena Matila