Kevät Koillismaalla on takatalvea toisen perään ja keskimääräistä vähemmän aurinkoisia päiviä. Uusi lumi on surmannut vanhan jo niin monta kertaa, ettei enää tarvitsisi. Puoli metriä paksu vainaa makaa nyt pihalla päivästä toiseen.
Sitten kun lumet lähtee, niin ne lähtee viikossa, lirkuttelen lumimäärää ihmetteleville, mutta missä se viikko viipyy!
Sama katkera kysymys on pyörinyt mielessä koko viikon: Miksi pitää ihmisen asua näin pohjoisessa?
Rospuuttona ei voi enää eikä vielä tehdä mitään, eikä enää eikä vielä pääse mihinkään.
Kun ihmiset eteläisessä Suomessa haravoivat pihojaan, aloittelevat puutarhatöitä siirtolapuutarhoissaan ja laskevat veneen vesille, lapioin lumikasasta lunta pihan ainoaan sulaan kohtaan auringonpaisteen toivossa.
Kun muualla jo mennään mökille, ajetaan pyörät tallista ja siirrytään kesäkenkiin, epäröin talvitakkien pois laittamisen kanssa jo kolmatta viikkoa. Vieläkö monena aamuna herään toteamaan, että yöllä on satanut lunta.
Joidenkin mielestä Koillismaalla on viisi vuodenaikaa ja kevättalvi on niistä hienoin. Joidenkin mielestä ei ole.
Kevättalvi kestää ja kestää niin pitkään, että varsinaiselle keväälle ei jää aikaa juurikaan enempää kuin se viikko tai kaksi. Sitten, pam vaan, on jo kesä ja sekin kylmä ja lyhyt.
Tähän aikaan vuodesta joutuu asiasta tehden toistelemaan mielessään syitä pohjoisessa asumiseen.
Muuttohalujaan voi testata kivi-paperi-sakset -periaatteella. Järsivän pitkä kevättalvi, mutta nopea kevät. Lyhyt kesä, mutta valoisat kesäyöt. Aikainen syksy, mutta kaunis. Pitkä talvi, mutta ainakin kunnon talvi.
Riina Puurunen