Alakerta |Juhani Eskola / juhani.eskola@koillissanomat.fi
Osa perinteisistä suomalaisista nimistä on katoamassa.
Huoli on suuri, sillä vuosien 2010–2013 välisenä aikana Suomessa ristittiin vain 46 miespuolista vauvaa Yrjöksi.
Urpojen kohdalla tilanne on vieläkin huolestuttavampi.
Erikoisia ja ulkomaalaisiakin nimiä suosivat vanhemmat ovat antaneet viimeisen kolmen vuoden aikana vain viidelle lapselle nimeksi Urpo.
Eikä vuosien 2000–2009 välinen aika ollut sekään Urpojen kulta–aikaa.
Suomessa ristittiin tuolla aikavälillä vain alle viisi mieshenkilöä Urpoksi. Tilastot kertovat samalla aikavälillä naispuoleisista henkilöistä saaneen nimekseen Urpo niin ikään alle viisi henkilöä.
Myös Ylermi vaikuttaa olevan vanhempien epäsuosiossa. Vain yhdeksän poikalasta on kolmen viimeisen kolmen vuoden aikana ristitty Ylermiksi.
Suomalaiset saattavat pelätä myös mahdollisia lapseen kohdistuvia paineita, sillä maailmalla erittäinkin suosittua nimeä Jesus on uskallettu antaa tällä vuosituhannella ristiäistilaisuuksissa vain alle viidelle lapselle.
Aivan kaikki vanhemmat eivät ole kuitenkaan menettäneet uskoaan perinteisiin nimiin, sillä vuosien 2010–2013 välillä Suomeen ristittiin 36 poikavauvaa Uskoksi.
Pitää tietysti muistaa, että monet suomalaiset perinteiset nimet ovat alkuperäisesti tuotettu muiden kielten ja maiden nimistä.
Jotkut vanhemmat haluavat lapselleen erikoisen nimen. Tovin kuluttua juuri nämä vuosikymmeniä sitten yleiset nimet ovatkin harvinaisia ja omaperäisiä nimiä.
Ja onhan perinteiset nimet paljon enemmän suomalaisuuteen viittaavia kuin monet uudet ja ulkomailta tuodut nimet.
Vai mitä mieltä olette tästä vertailusta: Urpo Uolevi Suomalainen haastaa suomalaisuusnimikilvassa mahdollisesti suomalaisen Eric Simon Suomalaisen.
Kyllä kotimaisuudessa on edelleen vara parempi nimienkin suhteen, vaikka eihän nimi ihmistä pahenna.
Nimillä on paljon paljonkin merkitystä maiden identiteetissä. On selvää, että Suomen rajojen aukenemisen jälkeen on nimiin tullut paljon lisäyksiä, mutta juuria ei saisi unohtaa.
Kun muutamat perinteiset nimet ovat unohtuneet hetkeksi, toivoisi edellä mainittujen nimien palaavan jälleen suomalaisten etunimien joukkoon.
Toivotaan ja uskotaan, että Yrjö, Urpo, Usko ja muut nimet valtaavat pian suomalaisten vauvojen ristimänimien kärkitilastot.
Juhani Eskola