Akut la­tau­tu­vat Suon­nan­saa­res­sa – Tänään 70 vuotta täyt­tä­vä Wesa Rinne raottaa his­to­rian verhoa

Tänään 70 vuotta täyttävä Wesa Rinne virkistäytyy ja kalastaa kesäisin isänsä Reino Rinteen syntymäpaikassa Suonnansaaressa. Vanhaa kirjapainoa vuodelta 1964. Kuvassa vasemmalta Reijo Ervasti, Wesa Rinne ja Altti Mällinen
Tänään 70 vuotta täyttävä Wesa Rinne virkistäytyy ja kalastaa kesäisin isänsä Reino Rinteen syntymäpaikassa Suonnansaaressa.
Tänään 70 vuotta täyttävä Wesa Rinne virkistäytyy ja kalastaa kesäisin isänsä Reino Rinteen syntymäpaikassa Suonnansaaressa.
Kuva: MIKKO HÄME

– Reidarin aikaansaannos tämä on.

Wesa Rinne seisoo Suonnansaaren rannalla ja osoittaa puusta tehtyä tilataideteosta. Se on lappilaisen taiteilijan Reidar Särestöniemen kädestä alkukesästä 1972. Hän oli tuolloin Reino Rinteen vieraana saaressa.

Silloin oli vielä tulvaa ja vesi oli tuonut rantaan ajopuun, jonka Reidari nosti maille. Hänellä oli heti teokselle nimi valmiina: ”Sormi osoittaa taivaaseen”, niinkuin se tekeekin, tapahtuman tarkasti muistava Wesa Rinne sanoo.

Suonnansaari on ollut aikanaan monien eturivin kirjailijoiden, taitelijoiden, ministereiden ja poliitikkojen vierailupaikka, kun he pääsivät sinne Reino Rinteen kutsumina. Wesa Rinteelle Saari (isolla ässällä) on edelleen kesäinen virkistäytymispaikka.

Lehdenteon kiihkeään sykkeeseen syntynyt ja painomusteen tuoksussa työhistoriansa aloittanut Wesa Rinne syntyi Rovaniemellä tasan 70 vuotta sitten.

Silloin isä Reino Rinne luotsasi päätoimittajana sanomalehti Lapin Kansaa. Esikoispojan syntymähetkellä isä vietti kesälomaa synnyinsaarella Kitkajärvellä – niitti heinää ja viimeisteli kypsymässä olevaa kirjaa.

Ristiäispäivänäni oli lokakuun 3. päivän sunnuntai 1948, muistelee Wesa, joka on lukenut ja kirjoittanut puhtaaksi isänsä vanhoja päiväkirjoja. Siitä suora lainaus:

– Näkyy, etten ole pitkiin aikoihin kirjoittanut tähän kirjaan. Tänään teen sen poikani Wesa Jouni Tapion tähden. Hänen, joka syntyi sunnuntaina 18.7.1948 – 35 vuotta ja yksi päivä sen jälkeen kuin minä, hänen isänsä – kastettiin tänä päivänä kotonamme Viirinkankaalla.

– Rovalan pastori Arvo Ohinen Wesan kastoi, todistajina olivat Annikki Tilvis ja Sirkka ja Kalevi Kuusela. Sitä paitsi Terttu, Tytti, Leena ja Kuuselan Kari seurasivat tapahtumaa, Leena kovin kärsimättömänä, Kari melkein samoin. Leena ei tahtonut tyytyä mihinkään. Terttu ja Tytti sen sijaan katselivat ja kuuntelivat kiltisti. Vain silloin, kun pastori pani vettä Wesan päähän, Terttu kysyi: ”Mistä se vesi tuli?” Kastemalja näet oli ollut koko iltapäivän pöydällä tyhjänä.

– Wesa itse oli rauhallinen. Katseli välinpitämättömästi pastoria ja muita, sulki silmänsä ja oli kai vaipumassa uneen äidin väsyvillä käsivarsilla, kun pastori kohotti vettä hänen päähänsä – silloin Wesa säpsähti, mutta ei äännähdystäkään päästänyt. Nyt ovat vieraat menneet ja lapset nukkuvat – Leena Tertun vieressä armaassa sovussa. Wesa nukkuu tapansa mukaan sikeästi ja kiltisti.

Wesan äiti Anna o.s. Mustanoja on syntynyt Haapajärvellä ja ystävystyi isän kanssa kirjeiden välityksellä talvisodan aikana. Kirkkoherra Einari Kaakinen vihki heidät avioliittoon Oulussa 11.5.1941.

– Nyt äidilläni on ikää 97 vuotta, ja hän on elänyt kaikkien Suomen presidenttien aikana. Kun syntymiseni hetki läheni, käveli äitini Viirinkankaalta synnytyslaitokselle Rovaniemen sairaalaan. Sisareni jäivät samassa talossa asuvan ”yläkerran tädin” rouva Salmen hoitoon.

Rovaniemeltä muutettiin Posiolle. Siellä asuttiin kaksi vuotta. Niistä vuosista ei ole piirtynyt muistiini mitään. Ensimmäiset muistikuvat ovat Kuusamosta. Silloin kotimme ja Koillissanomien toimitus oli Lopotissa Niskalan Vihtorin talon toisessa kerroksessa, Wesa Rinne kertoo.

– Helmikuussa 1952 jätettiin Lopotti. Koillissanomat sai sopivammat tilat ja muutti Säästöpankin taloon. Rakennus oli silloin nykyistä Kirkkokedon koulua vastapäätä. Nykyisin tontilla on kolmikerroksinen Antinkulma. Uusissa tiloissa aloitti myös lehden tueksi perustettu paperikauppa. Toimituksella oli yksi huone pihanpuolella, samassa huoneessa tehtiin myös konttorityöt. Me asuttiin yläkerrassa.

Vuonna 1954 isäni aloitteesta perustettiin Kuusamoon ensimmäinen kirjapaino. Yhtiössä oli osin samoja osakkaita kuin lehtiyhtiössä. Kirjapainon suurimman osakkeenomistajan kanssa yhteistyö lehden kehityksen kannalta ei sujunut suotuisasti. Tilanne kärjistyi keväällä 1956 eikä yhteistä säveltä löytynyt. Silloin kahdesti viikossa ilmestyvän Koillissanomain painopaikka siirtyi väliaikaisesti Kalevan kirjapainoon Ouluun, Wesa muistelee.

– Koillissanomat Oy:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin sunnuntaina 29.7.1956. Päätettiin perustaa lehdelle oma kirjapaino, joka aloittaa toimintansa niin pian kuin koneet ja välineet on saatu tuoduksi Kuusamoon. Johtokunta valitsi kokouksessaan kirjapainon faktoriksi Esko Järvikiven Oulusta. Kirjapaino sai suojat maanviljelijä Olavi Korhosen talosta, joka sijaitsee Ruostesuontien varrella lähellä kirkonkylän keskustaa.

Seuraavana aamuna päätoimittaja-isäni ja hammaslääkäri Jorma Lamminmäki nousivat Jorman Fordiin ja lähtivät Helsinkiin hommaamaan kirjapainolle laitteistoa, Wesa toteaa.

Koillissanomain kirjapaino aloitti toimintansa syyskuun alussa 1956. Silloin minäkin kuittasin elämäni ensimmäisen oikean tilipussin, Wesa kertoo.

– Kävi niin, että faktori Järvikivi oli sen tietämättäni tehnyt ja antoi sen tilipäivänä minulle niin kuin muillekin kirjapainomiehille. Palkka tuli siitä, kun kirjakkeet olivat omista lokeroistaan pitkällä taipaleella pääkaupungista Kuusamoon pomppineet sekaisin. Seuratessani kirjapainokoneiden asennusta aloin aikani kuluksi järjestellä kirjakkeita omiin lokeroihin, että ammattilatojilla ei tärväytyisi kiireistä aikaa tähän selvittelytyöhön.

– Ennen tätä kirjapinotyötä olin jo toimitellut juoksupojan tehtäviä toimituksen ja painon välillä. Vähän varttuneempana aloitin myös ilmoituslaskujen jakamisen postimerkkipalkalla kirkonkylän liikkeisiin ja näin helpotin posteljoonien työtä.

– Päivittäisiin rutiineihini kuului pistäytyminen kirjapainolla. Painomusteen tuoksussa ammattimiesten työskentelyä seuratessa aloin tehdä vedoksia, opettelin otsikoiden latomista ja kokeilin myös lehden sivujen tekoa ennen kuin oppivelvollisuuteni kansakoulussa päättyi, Wesa muistelee nuoruusaikojaan.

Aikanaan Koillissanomille ostettiin oma kiinteistö Kitkantien varrelta.

– Isäni muutti tontin ja rakennuksen huonolta kalskahtavan Vastus-nimen Sanomataloksi. Työni kirjapainossa jatkui, mutta menetelmät alkoivat muuttua. Metalliladonta vaihtui valoladonnaksi ja kohopaino offset-menetelmällä toimivaksi. Toimittajien kirjoituskoneet joutuivat rokuliin ja tilalle tulivat tietokoneet ja kämmenten alle etu- ja keskisormilla napsuteltavat hiiret.

– Koillissanomain kuohuvien omistajavaihdosten jälkeen Matti Piirainen otti helmikuussa 1987 vastaan päätoimittajan sauvan ja toimitusjohtajan vastuun. Aloitti määrätietoisen työn kuiviin imetyn, savijaloille sortuneen lehden uudelleen kivijaloille nostamiseksi ja – sanan vapauteen.

Tutustuttuani kysyi Matti minulta, milloin olet aloittanut työt, kun sinusta ei löydy mitään merkintää eikä työsopimustakaan ole missään mapissa. Kerroin aloittaneeni työt hiljalleen kenenkään kanssa kummemmin asiasta sopimatta ja ilmoitin tekemäni tunnit Elvi Jaroselle. Hän teki 1960-luvun alkuvuosina tilipussit muiden konttori- ja paperikauppatöiden ohella, Wesa Rinne kertoo.

Nyt kun Kaleva hankki omistukseensa isäni ideasta liikkeelle lähteneen lehden, muistuu mieleeni syksyinen matka Suonnansaareen Kalevan miesten ja isäni matkassa, Wesa Rinne kertoo.

– Istuin silloin pienenä poikana toimittaja Iikka Niemelän vieressä Studebakerin takapenkillä. Iikka kirjoitti Kalevaan Tähystäjän nimimerkillä ja Studebakerin hän oli ristinyt Voimavaunuksi. Silloin Voimavaunun rattia pyöritti Aaro Korkeakivi, tuleva Kalevan pitkäaikainen toimitusjohtaja.

– Mourusalmesta matka jatkui vesitietä pitkin Suonnansaareen. Perillä Tähystäjä jututti isovanhempiani Aukusti ja Maria Rinnettä. Kirjoitti sitten tuoreeltaan vanhan pirtinpöydän ääressä pitkällä ja paksulla Kalevan ”reklaamilyijykynällä” vihertävän paperin yläreunaan otsikon: ”Voimavaunulla syrjäkyliä ja vähän rintamaitakin / Suonnansaaresta saatua”, ja alle haastattelun. Matkakertomus julkaistiin Kalevassa 7.10.1953 kahden kuvan kera, joissa toisessa olin minäkin.

Käydessäni Oulun automuseossa tervehtimässä eläkepäiviään viettävää vuoden 1929 mallia olevaa Studebaker Commander autovanhusta, alkoivat korvissani soida elävästi nuoruusvuosina oopperalaulajanakin mainetta niittäneen Tähystäjä-Iikan aariat, joita esitti matkalla Kuusamosta Mourusalmeen kolmen kuulijan kuudelle korvalle, Wesa kertoo.

– Kun Koillissanomat tuli virallisesti 10 vuoden ikään 1.10.1960, lähetti Kalevan toimitusjohtaja Aaro Korkeakivi kirjeen päätoimittajalle lehdessä julkaistavaksi. Kirje oli kirjoitettu toimitusjohtajan persoonallisella käsialalla. Se kuului näin:

”Onnittelemme Koillissanomia, joka on vuosikymmenien ajan tehnyt arvokasta uudisraivaajan työtä tietojen ja sivistyksen levittäjänä Koillismaalla.

Kulttuurityö Koillismaan ihmisten hyväksi koituu koko isänmaamme onneksi.

Sanomalehti Kaleva

Aaro Korkeakivi.”

Wesa Rinne jatkaa edelleen ansiokasta työtään lehden paikallisten historiasivujen tekijänä. Niitä on ilmestynyt 1990-luvun loppupuolelta lähtien pitkästi toistatuhatta kappaletta. Eikä työlle näy loppua...

Silloin oli vielä tulvaa ja vesi oli tuonut rantaan ajopuun, jonka Reidari nosti maille. Hänellä oli heti teokselle nimi valmiina: ”Sormi osoittaa taivaaseen”, niinkuin se tekeekin.