Viime perjantaina Koillissanomat vei Hiltantuvan asukkaita syömään. Sain olla mukana tässä pienimuotoisessa vapaaehtoistyöhetkessä. Vanhusten kanssa jutellessa, ruokaillessa ja heitä avustaessa, tuli mieleen oma mummi, joka on muuten melkoinen teräsmummi!
Paitsi että hän on mummi, hän on ollut äiti ja vaimo, mutta myös leski ja lapsensa menettänyt nainen. Hän on ollut sota-aikaan syntynyt maatalon lapsi ja yrittäjä aikuisikänsä.
Minun mummini tietää yhtä hyvin Elastisen kuin Katri Helenan biisit. Häneltä onnistuu aidan korjaaminen samalla taidolla kuin villasukan neulominen. Minun mummille polttopuiden pinoaminen on samanarvoista hommaa kuin lohikeiton keittäminen. Hän voi yhtä hyvin pukeutua mekkoon kuin vetää jalkaansa kumisaappaat. Hän voi puhua selfie-kuvista, mutta ei suostu käyttämään älypuhelinta.
Teräsmummin erikoisvoima on se, että oli ongelma mikä tahansa, hänellä on neuvot ja keinot sen ratkaisemiseksi. Vaikka elämä kuinka potkisi päähän, aina on yksi paikka, johon voi mennä ja jossa aika pysähtyy: mummila. Aiheutti kyyneleet sitten miehet, saamatta jäänyt työpaikka, menetetty ansio tai ihan mikä tahansa muu - yleensä pieni - asia, teräsmummi auttaa!
Kun avaa mummin punaisen talon oven, vastassa on vastapaistettu pannukakku, villasukat ja puusauna. Kiuas, josta lähtee liian kovat löylyt, mutta jotka on pakko ottaa vastaan ylälauteilla. Ja nakata aina vaan enemmän. Miksi? Koska niin muistan mumminkin aina tehneen. Joten pitäähän minunkin tehdä niin, koska olen seuraava teräsmummi sitten joskus.
Jos sinullakin on teräsmummi, -mummo tai -äiti, muista häntä! Muistamista ei tarvitse verhota merkkipäivään. Mitä enemmän ihmisessä on terästä, sitä enemmän hän pitää aidoista, spontaaneista muistamisista.