Mainos: Sieltä, missä tunnet elä­vä­si. Tutustu Koil­lis­sa­no­mat Digiin 1 kk 1 €. Tilaa tästä.

Kolumni

Ala­ker­ta: Luon­tom­me hei­kom­mat enkelit ja hurs­kaat toiveet maa­kun­ta­uu­dis­tuk­ses­sa

Maakuntavaltuustojen mahdollisia kokoonpanoja pohtiessaan moni tuntuu asettavan hurskaan toiveen, että valtuutetut ”ajaisivat koko maakunnan etua”. Saattaapa ajatuksena olla sekin, että äänestäjät äänestelisivät valtuustoihin voittopuolisesti vain tällaisista ylevistä periaatteista kiinni pitäviä edustajia. Tällaiseen suuntaan maakuntajohtaja Pauli Harju kertoo tämän lehden haastattelussa toivovansa keskustelun menevän.

Sehän olisi mukavaa ja oikein ylevää, mikseipä mahdollistakin. Mutta, sitten on se mutta. Se on ne kaikenkarvaiset vapaavuoret itsessämme, ne piirteet joilla ei ajeta kaikkien etua, vaan oman piirin etua.

Vapaavuorten lisäksi on se, että maakuntavaltuutetut joutuvat heti kaksikertaisesti kiperään paikkaan. Ensiksi he päättävät kauaskantoisista rakenteista, joita ei ihan heti ole helppo muuttaa. Toiseksi he joutuvat leikkaamaan kolme miljardia vuodessa valtion tulevista sosiaali- ja terveysmenoista.

Ankaran leikkauspakon edessä, siitä olen varma, tulevat he rakentamaan jo vaalikampanjoitaan rystyset valkoisina osoittaakseen, että juuri he ajavat seutunsa tai kaupunkinsa, ”kulttuurinsa”, jopa ihonvärinsä tai jonkin vieläkin esoteerisemman klubinsa asiaa. He vakuuttavat äänestäjille pitävänsä ryhmänsä etua silmällä lujasti, tulevat vakuuttamaan, että eivät ainakaan ole niin sanottuja joo-miehiä.

Sitten ollaankin siinä politiikan mallissa, että alueiden ja kylien kehittämisestä nujutaan. Maakuntavaltuustossa jaetaan niukkoja resursseja sulle-mulle kauppaa käyden, toki suunnilleen lakien rajoissa, raastupien raameissa. Jos vapaavuoret sisällämme saavat päättää, niin eniten jaetaan niiden kesken, joilla valta on. Tällä politiikan teoriaperinteen valtalinjalla ollaan päädytty siihen tulokseen, että politiikka on enemmän tappelua kuin ”koko maakunnan edun” ajamista.

Demokratian historiassa onkin ollut usein esillä periaate alhaisemman luontomme ohjailemiseksi. Se periaate on ollut säätää sellaista, että luontomme heikommat enkelit eivät pääse valtaan, jotta paremmilla olisi tilaa hengitellä, kurkottaa tähtiin. Säädöt oli sen mukaan tehtävä virittämällä alhaisuutta soveliaisiin uomiin. Hyvyyttä vaan ei ajateltu voitavan säätämällä säätää. Yhteiskuntajärjestyksen ei siis tullut nojata hurskaisiin toiveisiin hyvyydestä vaan kylmästi vain alhaisempien tekojen hankaloittamiseen.

Demokratian järjestämiseen on myös kuulunut konsti, että hurskaiden keskusvallan suuntaan ulotettavien toiveiden sijaan siirreltäisiin valtaa lähemmäs eleltyä elämää. Ajateltiin, että keskusjohtoisuuden sijaan päätöksiä olisi hyvä tehdä lähellä ihmistä.

Aikamme suuntauksia ovat keskittäminen ja usko markkinajohdatukseen. Perustelut ovat useimmiten hurskaita toiveita.