– Äiti, äiti, tule katsomaan, huutaa esikoinen eteiseen rynnätessään.
– Me saatiin tosi paljon kalaa!
Pinkki ämpäri on puolillaan ahvenia. Katiskanpito näyttää olevan näin kutuaikaan hyvä konsti saada ruokaa pöytään.
Mies ahkeroi illan, vetelee fileiksi isoimmat kaloista ja perkkaa loput odottamaan savustamista. Seuraavana päivänä vehnäjauhoissa kieritellyt ja voissa paistetut fileet maistuvat niin hyvältä kuin ruoka vain voi! Ja savustettua ahventa on luvassa vielä myöhemmin.
Mutta onko kalansyönti ekologista, eettistä tai millään mittareilla oikein?
Kalojen kohtelu on ollut yksi tämän kevään kiivaimpia puheenaiheita. Kaikki alkoi siitä, kun Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö linjasi, että SM-pilkki-kilpailun ahven-sarjassa pitää tappaa saaliskalat välittömästi.
Kuusamolaiset tämän vuoden kisan puuhamiehet taisivat päästellä aika monia ärräpäitä, kun kuulivat sääntöuudistuksesta. Mutta pelätty osallistujakato ei kuitenkaan tullut, ja tuhatkunta pilkkijää ähräsi Kuusamojärven jäällä ahvenia hengiltä.
Nyt toukokuussa kalojen puolesta kamppailee näyttävästi eläinsuojelujärjestö Animalia. Se julistaa Kalarakas-kampanjassaan, että kalat ovat yksilöitä, eivät biomassaa. Tästä on helppo olla samaa mieltä.
Järjestön mukaan varovaisuusperiaatteen mukaan pitäisi ajatella, että myös kalalla on mieli. Sen lopetus, eli kalastus ei saisi olla vain viihdettä. Ja parasta olisi, että eväkkäät jätettäisiin pois lautaselta, sillä kala ei ole kasvis.
Kalatalouden keskusliitto on luonnollisesti toista mieltä. Se tiedottaa, että kala on eettisesti tietoisen kuluttajan valinta. Liiton mukaan kala on terveellistä ja ympäristöystävällistä ruokaa.
Liitto toteaa, että ammattikalastajat, kalankasvattajat ja vapaa-ajankalastajat lopettavat kalansa nopeasti paikan päällä. Nuottamuikkujen kohtaloon tiedotteessa ei oteta kantaa.
Jos ei halua sitoutua kasvissyöntiin, niin en voi pitää kalansyöntiä ihan hirveän pahana syntinä.
En ainakaan siinä tapauksessa, että kalat pyydetään lähivesistöistä, ehkä jopa soutaen tai meloen, ja otetaan hengiltä välittömästi vedestä nostamisen jälkeen. Vaikka Virtas-Pekka kertoi ystävänpäivän kolumnissaan (KS 14.2.2018), ettei kalan elämä ole aina rapoista, niin minun mielestäni on mukava ajatus, että villi kala on saanut ennen kuolemaansa elää luonnonmukaisessa ympäristössä.
Jos haen kaupasta kalaa, niin valitsen mahdollisuuksien mukaan paikallisen vaihtoehdon. Eettisyyden yksi puoli on minusta sekin, että tukee paikallista elinkeinoa, oli se sitten kalankasvatusta tai kalastusta.
Mitä mieltä sinä olet? Kommentoi alle, Facebookissa tai sähköpostilla jenny.halvari@koillissanomat.fi !